maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kaunis välipala ja ulkovaatetusta

Arvatkaa vaan olinka mä niin toope, että unohdin pyytää J:tä napsimaan kuvia kun oltiin liikenteessä.. :D Eihän siinä sitten muu auttanut kuin pistää vaatteet päälle uudestaan ja napsia pari kuvaa sisällä..Tein välipalaksi smoothieta, ja sen lisäksi väsäsin itselleni hedelmälautasen teemaan sopivan kuvioidun lautasen päälle.. :)


Tää oli vaan niin ihanan pirteän näköinen ja keväisen oloinen kuva, että tännehän se oli laitettava. Käyttääkö kukaan muu muuten hedelmiä ns. sisustuselementtinä? Innostuin meinaan tänään kaupassa ostamaan kaikkia eri värisiä hedelmiä (syötäväksi tietenkin), ja asettelin ne kauniisti ikkunalaudoille tähän tapaan..


Käytiin tosiaan tänään hieman pyörähtämässä asioilla, ja ulkona oli tällainen vaatetus..

Takki Hilfigerin ja huivi Mangon, kengät on Biancosta ja laukku Vuittonin.. Nyt täytynee jatkaa rikosoikeuden lukemista. Ärsyttää kun haluaisi mennä lenkille, mutta ei huvita tuohon ilmaan. Tekisi kyllä ihan hyvää, kun on stressi päällä, mutta melkein mieluummin ottaisin lenkin makuunille hakemaan kilon karkkia ja leffoja ja katsoisin niitä sälekaihtimet suljettuna. Kellään muulla samanlainen fiilis??:D Nyt kaikki toivotaan, että se aurinko pilkistäisi pian, koska omaan fiilikseen sää on ainakin suuresti vaikuttava tekijä..Maanantai illan jatkoa kaikille! Pysykää sisällä tuolta hyytävän kosteasta kelistä.. :DD

28 kommenttia:

  1. hei syötkö tota mangoa ihan yksistään ilman mitään kaveria lisukkeena? itselle kun se ei maistu noin mutta voiskohan jotenkin yhdistää johonkin muuhun vai olla vaan kokonaan syömättä?

    VastaaPoista
  2. Toimii smoothien seassa, eli esim tehosekoittimella jugurttia ja mangoa yhteen ja lisäksi voi heittää vielä esim maitorahkaa.. ;)

    VastaaPoista
  3. Mulle kävis myös toi lenkki Makuuniin. :)) Mut koulujuttujen kimpussa mennään.

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään kans usein laittaa kauniiseen kulhoon hedelmiä esille. Mutta meidän perheessä kyllä uppoaa aika nopsaan kaikenlaiset hedelmät, joten hirveän pitkään ei niitä ehdi ihailla :)

    Sulle sopii tosi ihanasti tuo punainen huivi! <3

    VastaaPoista
  5. Karolina: Tai sit joku voisi tuoda makuunista meille jotain.. :DD

    Sofiina: Hedelmiä pitää kyllä ostaa päivittäin,ja niin pitää syödäkin.. :)Kiitoksia ihana sinulle! <3

    VastaaPoista
  6. mullaki ois tänään hirvee lenkki fiilis mutta toi sää pilaa sen! :( toivotaan huomiselle aurinkoa niin johan lenkki maistuisi :)

    VastaaPoista
  7. Mullakin oli sama fiilis, mut sit kävelinkin vaan kaupalle ja sieltä kamulle :D Ja nyt me syödään täällä herkkuja, nams ;P

    VastaaPoista
  8. Mulla ainakin on, koeviikko meneillään ja tuntuu ettei motivaatiota lukee varsinkin kun kuulee sateen ropinan katon läpi :D
    Ja kivaltä näyttää noi hedelmät, käytännöllisiäkin kun ensin toimii sisustus elementtinä ja sitte vielä herkkuna:)

    VastaaPoista
  9. Muakin tekis mieli nameja tosin mua tekee aina mieli :D

    VastaaPoista
  10. Nam tuo hedelmälautanen! :DD Mulla on just sellanen fiilis, että mässyä naamaan ja löhöämään, vaikka oikeesti ois tarvetta kunnon lenkille ja vielä pitäs lukea kokeisiinkin! Plääh, alkais jo kesä ja kärpäset!

    t.Nuba

    VastaaPoista
  11. Mie kävin lenkin vetämässä vaikka täälläkin on kamalat ulkoilukelit.Kummasti aina piristää tuo ulkoilma vaikka kelit olisivat kuinka surkeat:)Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
  12. Keijju: I know. Vieläkin jahkailen pitäiskö mennä.. :D

    Hemuli: kuulostaapas hyvältä.. :D

    Juuli: kyllä se niin vaan on, että sateella ei huvita melkein mikään muu kuin itsensä hemmottelu.. :D

    Sofia: Täälläkin ilmoittautuu karkkiriippuvainen!! ;D

    Nuba: Ihan mahtavaa kuulla, että en ole ainoa.. :DD

    Ann25: Ehkä sitä pitäisi ryhdistäytyä.. :) Ihanaa iltaa sinnekin!:)

    VastaaPoista
  13. ois kiva lukea taas ruokapäiväkirjaa? jos jossain vaiheessa voisit tehdä? ja vielä paljon onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  14. joo voisinhan mä kirjaillakin ruokia taas joku päivä.. :))

    VastaaPoista
  15. Ihana asu, tykkään paljon !(:

    kaikki ketkä lukee tän kommentin, niin voi käydä linkkaamassa bloginsa alla olevassa osotteessa. Valitsen 7 hauskinta ja mielenkiintosinta blogia, jotka esittelen sitten mun blogissa(:

    http://petraaleksandra.blogspot.com/2011/04/link-your-blog-linkita-blogisi.html

    VastaaPoista
  16. Mä tein vkoloppuna pari päivää tota sälekaihtimet kiinni, telkkarin ääreen ja karkkia nassuun. Kahden päivän ähkyn jälkeen ei tee enää yhtään mieli. :D

    VastaaPoista
  17. vaikutat tosi ihanalta ja iloiselta ihmiseltä:)! saanko kysyä minkä maalainen olet, koska xenia ei kuulosta ihan perus suomalaiselta nimeltä :D?

    VastaaPoista
  18. Minna: Pari päivää vatsa pullollaan yleensä riittää..Nyt tekis ihan hulluna mieli suklaata.. :DD

    Anonyymi: Kiitos ihanista sanoista! :) Tottakai saa kysyä, ja olen ihan suomalainen vain..Vanhemmat vain tykästyi nimeen, kun eräällä kauan aikaa sit eläneellä sukulaisella oli tämä nimi toisena nimenä.. :)

    VastaaPoista
  19. sun silmät on mun mielestä paljon kauniimmat ilman sitä alaluomen rajausta ! :) parempi noin

    VastaaPoista
  20. Mä tykkään välillä tälleen, ja toisinaan toisin.. :) Mutta kiitos ihana! :)

    VastaaPoista
  21. Kääk, 12 tunnin päästä saa Helsingin oikiksen pääsykoekirjat käteen ! :D

    VastaaPoista
  22. Tykkään sun nimimerkistä ihan hullun paljon!!:)) oikea asenne! tsemppiä ihan mielettömästi ja tuuhan kertoo aina välillä, et miten menee! :)

    VastaaPoista
  23. Joo täysillä mennään! Ja tuun kertoilemaan fiiliksiä välillä sen minkä kirjastolta sekä valmennuskurssilta ehdin :D
    Tää blogi antaa huimasti tsemppistä ja motivaatiota! :))

    VastaaPoista
  24. Tule kertomaan! Ja lupaan tsempata sua, eli aina kun tuntuu siltä, niin tänne vaan avautumaan! :)

    VastaaPoista
  25. Ei tuu pidettyä hedelmiä kun menevät huoneenlämmössä niin pian huonoksi, muuten olisivat tosi pirteän näköset.
    Mango on muuten tosi hyvä myös yksin, kommentoija on varmaankin maistanut ei-vielä-kypsää mangoa. Tulevat vain vähän liian pitkän matkan meille, parempi kun suosisi "lähihedelmiä".

    VastaaPoista
  26. Siis puitko varta vasten ulkovaatteet uudelleen...Ettet vain kärsi OCD:sta..

    VastaaPoista
  27. Anonyymi: Onneksi täällä ollaan sellaisia suurkuluttajia, että eivät ehdi pilaantua.. Ne tosiaan tulevat melko kaukaa, mutta harvemmin niitä ostankaan.. ;)

    Anonyymi: Sovitaan sit näin.. :DDD

    VastaaPoista