Käväisin tänään pörräämässä kaupungilla ja parin tunnin liikunnan jälkeen nälkä alkoi painaa, joten oli palattava kotiin. Tällä kertaa tehtiin taas tomaattista jauhelihakastiketta ja aivan mielettömän hyvää oli.
J paistoi 400 g paisti jauhelihaa, lisäsi mustapippuria, sitruunapippuria ja oregano/basilika sekoitusta, yhden tomaattipyreen ja reilu puoli purkkia ruokakermaa. :) Siihen päälle vähän parmesan raastetta ja kulinaristinen kokemus on valmis. :D Näissä ulkoiluvaatteissa liikuin tänään..
Tänään teki jotenkin mieli pistää paljon vaaleaa päälle. Kaipa sekin menee lähestyvän kesän piikkiin.. :D Noi farkut on muuten parhaat mitä mulla on ikinä ollut. Noi on siis h&m:ltä pari kuukautta sitten ostettu ja aivan täydelliset. Ne on pehmoista materiaalia ja istuu aivan mielettömän hyvin. Olen nyt lähiaikoina todennut, että mulle ei oikein sovi muiden edullisten ketjujen farkut ollenkaan. Ginan farkut litistää mun takapuolen aivan littanaksi oli koko mikä hyvänsä. Zaran farkuissa mulle jää puolestaan sellainen pussi tohon etupuolelle. Onko muilla samoja havaintoja?:D Jeps, mutta kävelin Zaraan sisään ja äkkäsin, että jo pitkään himoitsemastani jakusta on tullut lisää kokoja.. Pistin sen sovituskopissa päälle...
..ja hemmetti kun se istui hyvin! ;D En voinut muuta kuin ottaa sen mukaan. Tuo on aivan täydellinen yhdistettynä mihin tahansa farkkuihin tai esim valkoisiin housuihin. Pohdin pitkään tuon ja yhden toisen jakun välillä, mutta ajattelin repäistä ja ottaa värikkäämmän. Kerranhan sitä vain eletään. :) Vähän luulen, että tosta muodostuu aikalailla yksi lemppareimmista. Aika jees sikäli, että jos on tylsä päivä niin iskee vaan tuon päälle, niin ei ole kyllä enää tylsä sen jälkeen. Mikä on teidän kevään/kesän hittijuttu? Eli joku sellainen juttu, mikä on ollut pakko saada tai olette hankkimassa sitä?
Nyt ollaan katsottu jääkiekon mm pronssipeli ja kohta ollaan lähdössä kaverille katsomaan Suomen ja Ruotsin välistä finaalia ja näissä tunnelmissa mennään..
Nyt kannustetaan suomi voittoon eiks je??!! :D Olisi nyt kyllä jo Suomen vuoro voittaa!! :) Hauskaa iltaa teille kisakatsomoiden ääreen! :)
muistatko noitten vaaleiden hm farkkujen nimeä tai merkkiä tai jotain sellasta :DD ku oon ite kans etsiny tollasia aika kauan ja mul on noi samat ongelmat ku sulla, varsinki ginan farkuissa... en oo ikinä hm:llä testannu farkkuja, jos noi ois hyvät!! Paljon noi maksoi ja milloin oot ostanu?
VastaaPoistaAnonyymi: Niissä lukee super sqin//super low waist//super tight. :D Repesin näille. :D Mut ostin nämä vähän alle kaks kuukautta sitten ja hintaa oli 19,90 € :)
VastaaPoistaMekin ollaan just lähdössä kaveripariskunnalle katsomaan peliä :) Hauskaa iltaa teillekin ja toivotaan että tällä kertaa Suomi voittaisi! :)
VastaaPoistaOnko bleiseri sellainen mikä maksaa n. 90e vai sellainen mikä maksaa n. 60e? Täällä Turussa ei ainakaan enää ole niitä mitkä maksaa 60e muissa kuin oransseissa sävyissä.
VastaaPoistaItse olisin halunnut juuri tuon 60 euroa maksavan pinkkinä.
Onpa kerrassaan ihana jakku. Minkä koon otit, minkä hintainen se oli? Oliko muita värejä?
VastaaPoistaSinulla on muutenkin ihana tyyli, ja olet hurjan kaunis ja fiksunoloinen tyttö. Keep on going girl ;)
-Kaisa
Miten saat noi valkoiset tennarit pysymään noin valkoisina? Mulla oli samat popot kahdesti jalassa ja jo nyt inhottavan tahraiset :(
VastaaPoistaEIKÄ toi pinkki jakku on ihan täydellinen! toi on pakko saada!!! paljon maksoi? :)
VastaaPoistaEikä, toi pinkki bleiseri on jotain parasta! Katsoin sitä itsekin jo Espanjassa ollessani (huomattavasti halvempana..), mutta jäi sit miljoonasta syystä ostamatta. Reissasin vielä Suomen päässä Turun Zaraan kurkkimaan ja jäljellä oli tietenkin kaksi XS-kokoista, niin ei ilmestynyt tuo ihanuus omaan vaatekaappiini. Mutta hyvä valinta, se on vaan niin ihana!
VastaaPoistaEt ikinä näytä syövän ruoan kanssa mitään tavallista lisuketta, perunaa, pastaa tai riisiä. Syötkö ikinä ns. normaalia kotiruokaa vai aina vaan hiilaritonta? Relax!
VastaaPoistaVitsi miten ihana tuo pinkki bleiseri, valkoisen bleiserin lisäksi tuollainen olisi kiva :)
VastaaPoistaKatoin et toi jakku makso 89,90 €, kuinka raaskit ostaa noin kalliin ja miten opiskelijalla on varaa?? :D
VastaaPoistapaljonko tuolla jakulla on hintaa?oliko muita värejä?
VastaaPoistaHeippa !
VastaaPoistaJälleen kerran ihania vaatteita sulla !! :) Ite oon joskus ostanut hennesiltä farkut ja ne oli kaksi kertaa mulla päällä niin veny melkein muodottomiksi enkä ymmärrä miksi :D Pesun jälkeen olivat ihan ok, mut yhden käyttökerran jälkeen taas ihan lässähtäneet :D En tiedä oliko just niissä joku "vika" vai mistä johtui :DD
Ite haaveilen Peakin vetoketjullisesta hupparista, mut en oo vielä löytänyt miellyttävää väriä <3
Voi ei! Rakastan KAIKKIA sun omistamia vaatteita mitä oot täällä blogissas esitellyt :D Meillä on tosi samankaltanen tyyli :) Mutta osaat varmasti yhdistellä kaikki vaatteita paremmin kuin minä ;)
VastaaPoistaOlis kiva jos tekisit jotain "perusvinkkejä pukeutumiseen" -postauksen missä olis koottu sun mielestä hot & not jutut esimerkiks :)
Kivaa iltaa!
T. vakkarilukija, kata
ihana toi pinkki jakku bleiseri. minkä hintanen se oli? :))
VastaaPoistaVitsi pinkki sopii sulle! Mul on nyt kevääl iskeny kauhee halu ostaa kaikkee pinkkiä ja muutenki värikästä, mut pinkkii enimmäkseen. Ja suht monta ostosta onki tullu tehtyy, kiitos Zaran kun sieltä valikoimasta niin paljon kyseistä väriä löytyy! Ja jep, sama juttu mulla noitten Ginan farkkujen kanssa..
VastaaPoistamageet noi farkut, just täydellisen väriset! Itellä sama ongelma ginan farkkujen kanssa. ne litistää pepun jotenkin oudosti. ja H&M farkut istuu itellekkin parhaiten:)
VastaaPoistaja mitä tulee tuohon jakkuun, se on aivan mahtava! oon itekkin pariin kertaan sitä zarassa sovitellut, mutta aina jättänyt kauppaan. en vaan ole raaskinut ostaa, vaikka ihan mieletön kesävaate olisikin! no, nauti sä munkin puolesta ;D
olin itekkin tänään samoissa merkeissä pyörimässä kaupungilla. Mulla oli missiona löytää täydellinen farkkutakki viime kesänä hukkaamani tilalle. ja se löytyikin, onneksi! farkkutakki on mulle ihan must vaate kesäisin.:)
HM on aikanaan työkavereiden suussa vääntynyt Henkaksi ja Maukaksi, mutta muoti ei ole harrastukseni varsinaisesti. Lätkääkin olen ehtinyt seurata vain satunnaisesti.
VastaaPoistaJuuri samaa bleiseriä olen ihastellut, pinkkinä ja valkoisena!:) Täytyy mennä ens viikolla kattomaan sitä taas, jos sitten vaikka ostaisi, kun on ostopäätöstä tullut jo hetki mietittyä;)
VastaaPoistaMinkä kokoinen on omasi?
Maksetaanko siitä hyvin kun esittelee näitä vaatteita blogissa ja käy kauppojen esittelyissä? Itsekin joskus miettiny bloggaamista, mutta en ole saanu aikaiseksi ja luulen, että kyllästyisin sit kuitenkin varmaan aika pian.
VastaaPoistaIhana toi jakku (;
VastaaPoistaMimmu: JEEEEE!!! ;D Mä pääsin nukkumaan kolmelta, eli nyt väsyttää, mutta aivan sama!! :D
VastaaPoistaAnonyymi: 90 € :)
kaisa: Kiitoksia! :) Hintaa oli 89,90 € ja koon xs otin. Mun mielestä noita on myös valkoisena. :)
Shekerim: Itseasiassa otin just toiset käyttöön toisten pesun ajaksi. Noita voi ihan kepeästi siis pestä pesukoneessa. :)
'
Anonyymi: Se on ihana! :) Hintaa oli 89,90 ;)
satu: Kaverikin sanoi, että espanjassa ja portugalissa tosi paljon halvempaa zarassa. Haluun sinne! :D
Anonyymi: Voi kuule, kyllä mä hiilareita syön. :D En vaan pidä noista mainitsemistasi ruoka-aineista niinkään. nimimerkillä: söin eilen sipsiä, karkkia, suklaata ja poppareita ;D
Tiia: Yksi värikäs oli kyllä pakko mun kesävaatekokoelmaan. ;D
Anonyymi: Mä teen tällä hetkellä hemmetisti töitä, eli saan palkkaa. :) Ihan hyvin sillä elää ja voi ostaa jotain kivaakin. :)
Anonyymi: 89,90 € ja valkoisia oli muistaakseni myös. :)
Anonyymi: Mä otan hennesin farkuista aina sen kireämmän vaihtoehdon jos niissä on elastaania. ;)
kata: Voi kiitos sinulle super paljon kauniista sanoista! :) Tuo voisi olla aika hauska idea. PItänee toteuttaa viimeistään kun koulujutut on ohi tältä vuodelta. :)
Kissu: kiitos!:D 89,90 ja valkoisiakin oli. :)
Anonyymi: Sama juttu täällä! :D
Senja: Se on harmi kun ginassa on aika nättejäkin farkkuja! :( Kiva, että säkin löysit oman kesäjuttus. ;)
atronii: Niinhän se vääntyy.. :)
Anonyymi: Ne on molemmat kauniita! :) Omani on kokoa xs. :)
Anonyymi: Ei makseta siitä, että esittelen vaatteita. :) Jos bloggaaminen kiinnostaa niin miksikäs ei! ;)
Hemuli: Kiitos! :)
Hemuli:
Mulla on kans aina aina farkkujen kanssa ongelmia ja oikeastaan ainoa merkki mikä tuntuu istuvan täydellisesti on American Eaglet ja niitähän ei saa luonnollisestikaan Suomesta.. :/ Kivan jakun olet löytänyt ja kävipä tuuri että oli tullut lisää kokoja! Itse löysin myös lauantaina todella kivan bleiserin Lindeksiltä(!). Se aika perustummansininen, mutta siinä on edessa kaksi kivaa seilorihenkistä nappia ja molemissa hihansuissa vielä kolme pienempää lisää. :)
VastaaPoistaEikä, nyt en kestä! Juuri tuota samaa pinkkiä bleiseriä olen kuolannut joka kerta, kun olen pääkaupunkiseudulle eksynyt. :D Aivan ihana <3
VastaaPoistaMite sä voit syödä pelkkää kastiketta? kyllä tohon voisi ihan hyvin laittaa yhden perunan tai desin riisiä/pastaa.. Ihmettelen miten jaksat päivästä toiseen noilla eväillä, jos et lämpimään ateriaan ota myös hiilareita.
VastaaPoistaVähän liiankin pinkki tuo jakkutakki..en oo valmis vielä kasari-paluuseen ainakaan päällysvaatteissa, tuokin bleiseri on aika miamivice :/ :)
VastaaPoistaMipsukka. Kuulostaa hyvältä tuo sinun bleiserisi! ;) American eagle on kiva merkki. Mäkin kävin siellä meinaan kun oltiin dubaisa. :)
VastaaPoistaNiina: Onhan se aika makea! :)
Anonyymi: Jos en pidä perunasta tai pastasta en sitä myöskään syö. Mutta sehän ei ole keneltäkään pois ja kuten näette, olen täysin normaalikokoinen, joten ihan hyvin olen pärjännyt kun tälleen olen jo hyvin kauan syönyt ;)
Anonyymi: musta se on ihana ja sehän on tietty tärkeintä, että omissa vaatteissaan viihtyy. :) kukin tavallaan.. ;)
^no totta kai. Mutta saa myös kommentoida vaikka ei tykkää eikö vain ;)
VastaaPoistaToki en sitä sanonut ;)
VastaaPoistaMistä löytyy noin ihana beige paita kun tossa alimmassa kuvassa?!
VastaaPoistaMistä löytyy noin ihana beige paita kun tossa alimmassa kuvassa?!
VastaaPoistaAnonyymi: Zarasta löytyi ja on niitä siellä vieläkin näkynyt vaikka melkein puoli vuotta vanha.. :)
VastaaPoista