keskiviikko 10. elokuuta 2011

Terveellisen elämän ruokapäiväkirja.

Nyt ajattelin pistää eilisen ruokapäiväkirjaa josta näkyy miten syön nyt kun yritän keventää vähän. ;) Ja ei hätää, en ole huimia määriä keventämässä, vaan vain sen verran, etteivät mitkään vaatteeni (lue farkut) kiristä näin kesän jäljiltä.

7.00 mustikoita, turkkilaista jugurttia ja maitorahkaa sekä mantelilastuja. Kahvi maidolla.

12.00 Cheddarjuustosalaatti, salaattipohjanaan mm. salaattia, kurkkua, anasta, papuja ja herne-maissi-paprikaa. Yksi viipale tummaa leipää margariinilla.

15.30 Proteiini/kuitu-patukka ja omena. Kahvi maidolla.

18.30 Kaksi kokonaista kananmunaa ja yksi pelkkä valkuainen, tomaattia, wokkivihanneksia.

21.00 Proteiinipatukka (jep teki mieli jotain "hyvää") ja varmaankin kokonainen kurkku, vihreää teetä.

Tässä kuvaa lounaasta.


Voin muuten kertoa, että olen hemmetin jumissa! Eilen tein salilla punnerruksia ja voin kertoa, että nyt ei taivu kädet kyllä senttiäkään taaksepäin.. :D No, hyvä tunnehan se on kun on taas päässyt normaalin elämän rytmiin, mutta tänään tulee ainakin lenkkeilyn ja salin osalta tauko kun näen ihanaa ystävääni pitkästä aikaa töiden jälkeen. Jos sitä jaksaisi vaikka pilatesrenkaalla sitten vielä illalla niin hyvä olisi! :) Siitä tulossa postausta heti kun on aikaa kuvailla eli varmaankin ensi viikonloppuna. :)

Miten teillä muilla syyskuntoon-projektiin osallistuvilla sujuu? Onko ollut jo heikkoja hetkiä?

26 kommenttia:

  1. Pakko sanoa että syöt kyllä todellä vähän! Ja jumitus johtuu pitkälti myös siitä. Kun elimistö ei saa tarpeeksi energiaa, ei sillä ole varaa paikata treenattuja (eli hetkellisesti tulehtuneita) lihaksia ja silloin lihakset kipeytyvät ja elimistö vie energiaa niistä. Joten jos kerran käyt salilla niin kannattaisi syödä huoletta hiukan enemmän :)

    Ei ollut tarkotus mitenkään päteä, tiedän vaan kokemuksesta mitä käy kun elimistö junnaa säästöliekillä ja lihakset häviää. Tsemppiä treeniin! :)

    VastaaPoista
  2. Jumi johtunee siitä, että en ole tehnyt kyseisiä lihasryhmiä aikoihin, sillä ne lihasryhmät joita olen tehnyt eivät ole moksiskaan. ;)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Juu ei ole mun profiili. :) En halua että porukka käy siellä niin en viitsi julkaista! :) Kyllä se facen ylläpito toimii hitaasti kun tuostakin olen jo monta kertaa ilmoittanut!

    VastaaPoista
  4. Minustakin kuulostaa tosi vähälle syömiset, tokkiinsa varmaan sen takia ku ite syön niin perkeleen paljon:) Mut ihanan terveellistä(:

    Krista

    VastaaPoista
  5. Laitoinkin siihen alkuun, että nyt yritän keventää oloa, eli tässä yritetään suomennettuna päästä kesäpöhöstä eroon. :) Sit kun olo on taas normaali niin enemmän tietenkin. :)

    VastaaPoista
  6. Moikka Xenia! Oon aina miettiny miten kivaa olis joskus nähä sut (tai joku muu bloggari) livenä jossain ja sitte satun Tampereen intersporttiin sisään ja siinä sä olet! Aina ajattelin että heti jos jonku satun näkeen niin ihan varmana meen moikkaan ja sanoon jotain mutta ei, meni pupu pöksyyn :( mutta tuli ainaki hyvä fiilis ja oli kiva nähä sut livenä, olit ihan mahottoman kaunis! Kiitos ihan superista blogista :) Kivaa kesääää!!

    VastaaPoista
  7. hahaa. :D Voi olisit tullut nyt moikkaa kun Tampereella en niin usein käy. :) Siellä intersportissa on muuten aina super hyvät alet. ;D Ihanaa kesää ja alkavaa syksyä sinulle myös! :)

    VastaaPoista
  8. Entisenä syömishäiriöisenä tuntuu pahalta nähä tällaisia ruokapäiväkirjoja. Ei ihmisen kuulu syödä noin. Et syönyt koko päivänä kunnollista lämmintä ruokaa etkä iltapalaa. Mua niin harmittaa, kun ihmiset pyrkivät nykyään syömään mukaterveellisesti, eli karppaavat ja leikkivät ruuan kanssa. Sitten ruoka pyörii jatkuvasti mielessä. Paljon parempi ois syödä koko ajan rennosti, iloisesti ja normaalisti eikä harrastaa mitään keventelyjä. Varsinkin, kun sulla ei Xenia todellakaan ole ainakaan painoa, mitä pitäisi pudottaa.

    VastaaPoista
  9. Muistathan että syömishäiriö on sairaus, ja se, että haluan itseni sellaiseksi kun yleensä olen niin ei tarkoita sitä, että minulla on ongelma. :) En myöskään koe, että lämmin ruoka on aina tarpeellinen jos syön runsaita salaatteja. :) Iltapalaksi vetäisin tuon patukan ja tuossahan on viisi ateriaa jotka on vain hieman pienempiä koska on tullut syötyä kovin.

    Normaalipainoinen olen kyllä, mutta minulla ei ole paras olo tässä painossa. :)

    VastaaPoista
  10. Tää on sairasta:

    http://suklaatakummassakinkadessa.blogspot.com/

    Mun mielestä syöt ihan hyvin. Varmasti itse tiedät minkä verran tarvitset ravintoa. Salaattiannoskin näytti tosi isolta.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: omien tuntemusten ja tietojen perusteella minustakin tuntuu siltä, että syön ihan sopivasti tavoitteeseeni nähden. :)

    VastaaPoista
  12. oot mun mielestä tosi nätti mut haluisin nähdä kuvan noista sun hiuksista takaapäin jos mahdollista :)

    VastaaPoista
  13. en todellakaan halua mitenkään loukata tai mitään. päinvastoin pidän sua tosi herttaisena tyttönä. tää syömisasia vaa huolettaa mua. lupaa ainakin olla varovainen, jooko? en mäkään koskaan päättänyt hankkia itselleni syömishäiriötä, vaan ajatuksenani oli vain vähän keventää ja laihtua pari kiloa. monet tutkijat ovat sitä mieltä, että syömishäiriö (lähinnä anoreksia) syntyy laihduttamisesta. he eivät siis näe syömishäiriötä laihduttamisen syyksi vaan seuraukseksi. laihtuessa ihmisen kehossa tapahtuu jotain sellaista, mikä saa ihmisen koukuttumaan laihtumiseen ja vähäiseen syömiseen. niin mullekin kävi, ja kesti viisi vuotta parantua siitä vitsauksesta.

    kaikkea hyvää, xeni!

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: Toki voin kuvata ne sieltäkin suunnasta. :)

    Jasmi: Ei hätää. :) en siis ole laihdúttamassa itseäni alipainoiseksi vaan siihen kokoon mitä olen ollut pitkään ja missä olen tyytyväinen omaan olooni. :) nyt on vain päässyt lipsumaan liikaa ja olo ei ole niin hyvä. :)

    VastaaPoista
  15. Yritä syödä enemmän, varsinkin jos liikut päivisin!

    Syömishäiriöisenä tiedän tuon olevan ihan liian vähän:-( Vaikkakin jotkut osaavat kuitenkin nauttia silloin tällöin eikä aina ole pelkällä salaattilinjalla ja siis hallitsevat ruokailunsa ettei laihtuminen lähde käsistä:)

    Mutta ihana blogi ja niin upea tyttö olet:-)
    Jään seurailemaan blogiasi!

    VastaaPoista
  16. Anonyymi: Luithan koko postauksen. :) Syön normaalisti enemmän, mutta nyt on parin viikon kevennys edessä. Tiedän kyllä asioista jonkun verran sillä olen perehtynyt niihin ja harrastanut urheilua ihan kilpaakin. :) Tiedän syödä sen verran ettei elimistö mene säästöliekille mutta että kuitenkin saa tarpeeksi tärkeitä ravintoaineita. :)

    VastaaPoista
  17. Höh, minun mielestäni Xenia syö kyllä ihan normaalisti, ja kyllähän sen nyt ymmärtää, että haluaa hetkeksi keventää, jos on loman jäljiltä pöhöttynyt olo. Onneksi nesteet lähtee kehosta yleensä melko nopsaa, niin sitten on taas paljon parempi olo. Itse syön varmaan suunnilleen saman verran kuin Xenia, ja ihan normaalipainoinen ja terve olen - muistakaa, että energiantarve on yksilöllinen! :)

    VastaaPoista
  18. Jossain aiemmassa postauksessa mainitsit että olette muuttamassa! Multa on mennyt ihan kokonaan ohi :D milloin muutatte ja siirryttekö kauas nykyisiltä kulmilta? Meilläkin on muutto edessä tän kuun lopulla ja odotan NIIIIIN kovasti että pääsee sisustamaan unelmien kämppää :D

    VastaaPoista
  19. Syö Xenia oikeasti enemmän. Tuo muutaman viikon kevennys tulee päättymään siihen, että et enää jaksa sitä ja sorrut herkutteluun. Turvallisempaa ja terveellisempää olisi syödä jatkuvasti tasaisesti, eikä hetkittäisen kuurin tapaan.

    Mikä järki on tytöt lomalla / kesällä herkutella aivan ylenpalttisesti ja sen jälkeen rankaista itseään tiukalla ruokavaliolla. Eikö olisi niin paljon helpompaa syödä jatkuvasti terveellisesti ja pienet herkuttelut sallittuna hyvällä omallatunnolla.

    VastaaPoista
  20. Hei :) sitä kyselisin, että tuo turkkilainen jugurtti, niin onko se, se purkki, jossa on 10 % rasvaa? Mietin vain onko siellä muita vaihtoehtoja, kun itselläni on tuo juuri, ja se on hyvää :)

    VastaaPoista
  21. Anonyymi: Mä syön normaalisti enemmän mutta nyt just nesteenpoistona vähän vähemmän. :)

    Anonyymi: Jep, me muutetaan jo reilun parin viikon päästä, jee! Ei ole kauheasti matkaa tästä uudelle asunnolle. :) EN jaksa odottaa minäkään että pääsen sisustamaan. Täällä selaillaan kaikkia ihania kotijuttuja netistä. :)

    Roosa. juuri passelisti minulle hetken aikaa. :)

    Anonyymi: Hienoa, että sinä tiedät minun tapani! :) Ei kannata kuitenkaan pelkän tekstin perusteella kertoa että on liian vähän kun minäkin syön melko kookkaita annoksia. :) Korostan myös, että tiedän asiasta melko paljon ja tiedän tuon olevan sopivasti jos haluan hieman keventää. Toki, on parempi syödä aina sopivasti, mutta ei siinäkään ole järkeä, että siinä vaiheessa kun "vahinko" on jo tapahtunut, ei sitä voisi korjata. :)

    Anonyymi: Jepulis, juurikin sitä! :)

    VastaaPoista
  22. kun ruuan lämmittää niin siitä katoaa suurin osa tärkeistä vitaamineista eli ruoka kylmänä on ravintorikkaampaa.jos syö lämmintä ruokaa mahan ihan täyteen tai sitten paljon siemeniä, marjoja, lehtivihreää joissa on paljon tärkeitä ainesosia ihmiselle niin jaksaa paljon paremmin päivän.Aluksi tuntuu että tällainen ruokavalio ei riitä mutta kun siihen tottuu niin olo on paljon parempi:) xenia sä olet upea nainen, kauniit kasvot, sopusuhtainen kroppa ja vaikutat aidolta:) valoa ja voimia! -pikku enkeli

    VastaaPoista
  23. Pikku enkeli: NÄin mäkin olen kuullut ja siksi ei haittaakaan jos joinain päivinä en syö mitään lämmintä. :) Vatsa voi hyvin ja jaksaa niin ei kai sitä paremmin voi olla. :) Kiitos sinulle ihanista sanoista ja mahtavaa päivää!:)

    VastaaPoista
  24. Pilkunviilaajan kommenttina: margariini ei todella ole terveellistä ;). Sisältää ihmiselle todella vaarallisia transrasvoja, kun kasviöljyt hydrataan kiinteiksi. Suomen lain mukaan näitä transrasvoja vain ei tarvitse vielä merkitä pakkauksiin.

    -Miumiu

    VastaaPoista
  25. Se oli oivariinia eli ehkä parempi? :D

    VastaaPoista