Haluttiin sunnuntaina kokeilla jotain uutta reseptiä ja päätettiin tehdä kreikkalaisia lihapullia niiden perinteisten sijaan ja oikein hyvää vaihtelua oli. Tällä reseptillä mentiin..
*Sekoita 1 kananmuna ja 1,5 dl maitoa keskenään. Heitä joukkoon noin dl (tai vähän alle) korppujauhoja. Pilko yksi iso sipuli (tai 2 pientä) ja pari valkosipulin kynttä. Pilko myös noin dl mustia oliiveja ja noin 100 g fetajuustoa (meillä Patrosta, joka ei ole fetajuusto, vaan salaattijuusto, mutta ajoi varmasti saman asian). Sekoita hieman turvonneeseen maito-muna-korppujauho seokseen kaikki pilkotut ainekset ja sen lisäksi 400 g jauhelihaa (meillä oli paistijauhelihaa). Lisää vielä mustapippuria ja halutessasi muitakin mausteita. Sen jälkeen vaan pyörittelemään lihapullia ja nehän paistettiin pannulla sillä näin niistä tulee kuulemma maukkaampia. :)
Kreikkalaisten lihapullien lisäksi väännettiin perinteinen Tsatsiki (jota ei varmaankaan kirjoiteta näin:D) sen jälkeen kun olin löytänyt mahdollisimman helpon ohjeen. Tässä ei tarvinnut edes valuttaa kurkkua eli aika nopeasti on tämä dippikastike valmis..
Raasta pieni kurkku. Lisää joukkoon n 200 g kreikkalaista jugurttia (meillä turkkilaista ja sekin kävi mainiosti). Sen jälkeen lisää joukkoon 0,5 rkl sitruunamehua, 1 rkl juoksevaa hunajaa ja pari puserrettua valkosipulin kynttä. Lopuksi vielä ripaus mustapippuria ja herkullinen kastike on valmis. :)
Näitä tehdään ehdottomasti uudestaan, olivat sen verran hyviä ja kivaa vaihtelua niille perinteisille mummon lihapullille. Ensi kerralla tosin ajattelin heittää ehkä hitusen enemmän korppujauhoa ja kenties toisen kananmuna joukkoon, sillä pullat rikkoontuivat melko helposti siinä pannulla. Itseasiassa toinen paistosatsi olikin jo kreikkalaisia pihvejä eikä lihapullia sillä ne pysyy helpommin kasassa. :D
Onko teillä jotain hyviä reseptejä jotka on jonkunlainen variaatio jostain perus ruuasta?
Hihi, sullon ihania reseptejä aina! Linkkasin sen keittoreseptin mun blogiini tänpäivän postaukseen. Toivottavasti ei haittaa (:
VastaaPoistanamnam näyttää hyvältä :>
VastaaPoistahei tiesitkös et sun blogi on jo luetumpi ku no fashion victims!!
VastaaPoistaKhaija: Kiitokset sinne! <3 Ei haittaa ollenkaan! Voisin itsekin vääntää tuota pitkästä aikaa, tuli meinaan nälkä!:D
VastaaPoistaRoosa: Olikin herkkua! :P
Anonyymi: En ole pitkään aikaan käynyt katsomassa, kun blogilista sekoilee koko ajan. :) Nuo listathan elää koko ajan, eli eipä niistä voi oikein päätellä. :)
Aion ehdottomasti tehdä näitä huomenna!! :D Rakastan kreikkalaista ruokaa, ja tää oli kyllä tosi mielenkiintoinen resepti. :) Muun kreikkalaisen ruuan rakastajana kuitenkin en voi sietää oliiveja, joten ne jäävät lihapullistani suosiolla pois. Mutta kiitti ku jaoit mielenkiintoisen reseptin tänne. ^^, Oon tykänny muutenkin lueskella ruokareseptejäsi, mutta koskaan en ole vielä niitä itte kokeillut.
VastaaPoistaKiitos Xenia taas hyvästä ruokavinkistä tulevaa viikonloppua ajatellen! =)
VastaaPoistaMä oon tehnyt melkein samanlaisia, mutta en laita oliiveja ja teen uunissa:) Kun mun maha ei oikein kestä noita pannulla "kärtsättyjä". Kiitos kun jaoit ton tsatsikiohjeen, pitää tehdä tota ens kerralla niiden kaveriks:) Ja kiitos myös tästä halusta alkaa syömään jotain, pitääkin suunnata vielä jääkaapille;D Syöttekö muuten paljon lämpimiä kasvisruokia? Kun itse oon aika kyllästynyt välillä perussalaattiin kun se on niin kylmää, niin oon aatellu alkaa väsäämään enemmän jotain lämpimiä kasvisruokia:) Jos tiedät joitain hyväks todettuja reseptejä, niin laittele ihmeessä joskus:) Mut pitää googletella niitä ja vaan kokeilla, eihän sitä muuten tiedä, joskus vaan jotkut ohjeet olleet aika pettymyskin:D
VastaaPoistaHanna-Reetta: Nyt vain kokeilemaan ja kehittelemään omaan makuun sopivia variaatioita! :)
VastaaPoistaJannika: Ei mitään, kivaahan näitä on tänne laittaa. :)
Kira: Yksi hyvä lämmin kasvisruoka on seuraavanlainen: http://xeniasday.blogspot.com/2011/04/lammin-salaatti.html
Oikeasti älyttömän hyvää ja tulipas taas itsellekin mieleen että voisi väsätä tuota. :)
Tättärää, kuullostaa ihanille pullille, duunaan kans noita huomenna mut vaihtanen korppujauhot 1/2dl pellavasiemenrouhetta ja ehkä yks kananmuna enempi ja jätän maidon poijes, laitan tilalle joko 1/2 dl vettä tai hitusen enempi jugee :)) Kiitos vinkistä, tällee tulee rakenneltuu uusia kokeiluja :)Miss T
VastaaPoistaItse asiassa bongasin ton sillon aiemmin jo täältä ja teinkin ja oli hyvää:D No mutta, vaihtelu virkistää niin täytyy vaikka kokeilla sitä sun tomaattivuohenjuustokeittoa seuraavaks:) Hauskaa viikkoa!
VastaaPoistaNäyttää hyvältä! :)
VastaaPoistaMiss T: Kokeilemaan! :D
VastaaPoistaKira: Kokeile, se on ihan mieletöntä! <3
Anonyymi: Ja hyvää onkin! :)
VastaaPoistahei toivoisin että näitä ruokapostauksia ei olisi niin usein kun rehellisesti aina on melkein tätä samaa "paprikaa ja kurkkua ja kermaviili jne. " Minulle on tullut selväksi että ruuanlaitto ei ole vahvin puolesi ja ehkä kannattaisi jättää ruokabloggailu niille jotka siitä hieman enemmän tietävät, kun minulla ei näistä ruuista ainakaan tule mtn inspiraatiota.
VastaaPoistaTerveisin; Nina
Nam nam! Sanoin juuri eilen illalla miehelle, että voitais joku päivä kokeilla kreikkalaisia lihapullia ja tzatsikia. Eli kiitokset reseptistä :)
VastaaPoistaNina: Mun täytyy myöntää, että ekaksi tuli mieleen, että ok. :DD EN ole nimittäin tehnyt ruoka postauksia pitkiin aikoihin ja jos yhtään luet kommentteja niin huomaat, monen pitävän niistä. :) Teen tätä blogia monille ja valitettavasti yhden ihmisen poikkeava mielipide näissä jutuissa ei paina vaakakupissa. Joudut siis skippaamaan nämä mun mielikuvituksettomat ruuat jatkossakin. :D
VastaaPoistaPiiti: Sanos muuta! :) Välillä on juurikin kiva kokeilla niitä perusjuttuja hieman eri variaatiolla. :)
Moi,
VastaaPoistahalusin vaan sanoa että ite tykkään erityisesti näistä ruokajutuista mihin olet liittänyt reseptin, saa vähän ideoita omaankin arkiruokaan. :-)
Oli varmaan ihan superhyvää!
VastaaPoistaMum lemppari on tällä hetkellä lohisalaatti (kylmäsavulohi, avokado, punasipuli, kurkku ja vähän soijaa).
PS. Kiva, että jaat täällä myös reseptejä :)
Hei, kai olet tietoinen että lihapullat kuin lihapullat vaatii hieman rasvaisempaa jauhelihaa, jotta niistä tulee täydellisiä. ;) Saattaa olla yksi syy tuohon "hajoamiseen" kun liha on kuivempaa/rasvatonta.
VastaaPoistaAnonyymi: Kiva kuulla, kiitos! :)
VastaaPoistaAnonyymi: Oi toi kuulostaa hyvältä, pitääkin itse kokeilla! :)
Onhan ne tietty parempia mitä enemmän rasvaa, mutta olen niin vannoutunut paistijauhelihan käyttäjä että on vaikea päästä tavoistaan. :D Jos miettii niitä mummon lapsuudessani tekemiä lihapullia niin olihan ne ihan omaa luokkaansa ja juurikin tehty varmaankin kunnon rasvaiseen lihaan ja kermaan, nam! :D
VastaaPoistahi! I don't know Finnish very well, actually only few words but food on this picture is reaaalyy impressing! could u please write in english recipe? ;) bye ;*
VastaaPoista