Ajastettujen postausten jäljiltä palailen nyt ihan "livenäkin" tänne. Joulu sujui hyvin ja vatsa on täynnä, eli ihan kuten aina ennenkin. :D Paketeista kuoriutui pehmoiset tossut, kylpytakki, kirjoja ja espressokeitin, jonka näittekin tuossa joulupäivän postauksessa. Joka päivä on ollut jonkin sortin syöminkejä ja joulupäivänä olin kaverien kanssa ulkona. Tänään joudunkin kyhottämään täällä yksin kun kaikki ovat jo palanneet töihin, mutta ajattelin kohta katsoa eilen nauhoitetun leffan ja syödä vielä vähän brunbergin lakuja (jos ette ole maistaneet, niin ei kannata, niihin tulee järjetön himo!:D). Huomenna palataan molemmat Helsinkiin, minä täältä ja J Tampereelta ja hyvä niin, sillä ikävä alkaa olla jo kova.
Tässä hieman kuvia toisesta joulupöydästä ja aamustani, kun tein espressoa. Laitteeseen kuuluu erillinen maidonvaahdotin ja minä tein itselleni aamiaisen yhteydessä laten..
Saaristolaislimppu oltermannin ja kurkun kanssa, nam! Kinkkua ei tullut syötyä tänä vuonna kuin ihan vähän ja isällä söimme kalaa, blineja, poron filettä ja uunijuureksia. Mammalla syötiin kylmäsavulohta, lämminsavulohta, graavisiikaa, graavilohta, sillejä ja sen lisäksi äiti oli tehnyt älyttömän hyvää punajuurivuokaa mihin tuli punajuurta suikaleina, paistettua ja silputtua pekonia, homejuustoa ja kermaa. Se oli uunissa useamman tunnin ja aivan älyttömän hyvää! :)
Nyt kumminkin Erin Brockovichin pariin. Ihanaa tiistaita ja voimia alennusmyyntiin suuntaajille! :D <3

Olisipa itsekin saanut vielä tämän päivän ottaa rennosti. Noh töistä suoraan suuntasin alennusmyynneille ja kerrankin sieltä löytyi heti jotakin :) JES! Taidan mennä itsekin sohvalle viltin alle ja katsella tv:tä ;) Ihanaa iltaa sinne!
VastaaPoistahuh, kävin tänään aleissa ja oon ihan uupunut nyt, en edes jaksanu purkaa ostoksia :D huih.
VastaaPoistaja on torttu-pipari-kakku-ähkykin ! meidän koiralla kans, raukka :D se piereskelee ja makaa vaan.....
Iii: huomenna minäkin palaan kotiin ja painun alennusmyynteihin.:) ihanaa iltaa sinne muru!<3
VastaaPoistaAnni: haha tuttu tunne, sekä tuo väsymys, että ähky!:D koirat voi haista aivan karseelta välillä, muistan tämän elävästi:D