sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Mietteitä

Koko päivä on mennyt sohvalla maatessa ja herkutellessa. Melkein harmittaa kun vatsa ei vedä kuin tietyn määrän ruokaa kun täällä on vaikka mitä herkkuja. Ruuat meni todella hyvin kaupaksi ja ainoastaan makeita juttuja jäi yli. Se nyt ei varsinaisesti haittaa ja tälläkin hetkellä syön porkkanakakkua suoraan vuuasta. :D

Mulla oli eilen aivan mielettömän hauskaa, oikeasti paras ilta pitkiin aikoihin! Porukkaa oli sopivasti ja kaikki tuntuivat tykkäävän bailuista. Nyt tosin väsyttää, mutta niin kai sitä iän myötä alkaa aina enemmän väsyttää pitkän illan päätteeksi. En ymmärrä miten olen pystynyt 18 vuotiaana käymään useamman illan putkeen tanssahtelemassa. :D

Me muuten tehtiin lisää sitä savulohitäytettä, jonka resepti on tuossa edellisessä postauksessa ja tällä kertaa syötiin se uuniperunan kanssa, aivan älyttömän hyvää, kokeilkaa oikeasti!

Vitsi mä olen tänään iloinen, ainoa miinus on se, että unohdin kassin, jossa oli mun meikit baarin narikkaan. :D No, pitää vain käydä aamusta hakemassa kun duunissa on valokuvaus ja en välttämättä halua sinne mennä ihan luonnollisessa olotilassa. :D

Nyt pakko jatkaa tätä löhöilyä. Tässä vielä kuvaa meidän herkullisesta ja simppelistä ruuasta..


Ihanaa illanjatkoa teille! <3

ps. Sori kun en ole vastaillut kommentteihin viikonlopun aikana. On ollut niin paljon tekemistä, mutta huomenna palataan vanhaan tuttuun!


5 kommenttia:

  1. Eilen oltiin teatterissa. :)

    VastaaPoista
  2. nam hyvältä näyttää :) harmi etten voi syyä kalaa kun oon allerginen :(

    VastaaPoista
  3. nam nam näyttää hyvältä!:) on ihan mahtavaa, et vaikkka olis huono päivä, niin sun blogi piristää ihan sikana, aina<3 aina uuden postauksen tullessa tietää, et on varmasti hyvää luettavaa:)) oot vaan paras!<3kiitos ja ihanaa illanjatkoa sulle:)

    VastaaPoista
  4. Sara: tossa toimisi varmaan myös esim palvikinkku tai vastaava. :)

    Elisa: Todella herkullista! :) Kiitoksia sulle ihanista sanoista! <3

    VastaaPoista