maanantai 28. helmikuuta 2011

Monday

Pitkä työpäivä takana, ja nyt annan itselleni luvan ottaa ihan iisisti. Kohta pitäisi vielä hieman kotitreenailla, kun en lenkille jaksa tänään lähteä, mutta sit suihkun kautta pehmoiseen sänkyyn, ihanaa!! :) Seuraavan kerran töitä olisikin vasta torstaina, joten periaatteessa kaksi vapaapäivää, vaikkakin pitäisi erääseen luentokuulusteluun lukea, mutta taidanpi jättää sen keskiviikolle (eikös se niin ole, että kaiken saa parhaiten tehtyä viimetipassa ;D). Tänään lähdin töihin jo hieman ohuemmassa takissa, mutta kylmähän siellä tuli, vaikka auringossa olikin jo paljon lämpimämpää. Tuo takki siis ensi kertaa käytössä sitten lokakuun, joten selvästihän tässä kevättä kohden mennään (sanoo ihminen, joka vaihtaa vaikka väkisin saappaat balleriinoihin suuripiirtein maaliskuussa ) . :)


Voi että kun tykkään noista reiskoista. Pitäisi vaan käydä kavennuttamassa sitä "nenäosiota" (sanat hukassa), kun lasit valuu kokoajan alaspäin. Dubaissa sen pystyi vielä pistämään hikoilun piikkiin, mutta se ei taida enää täällä mennä läpi. Mutta kyllähän kaikki ymmärtää, että se on ihan mielettömän rankkaa käväistä optikolla, vaikka niiden ohi joka päivä muutenkin kävelisin.. ;D Voivoi, taidanpa siis huomenna ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada jotakin noinkin hyödyllistä tehtyä! Ihanaa illan jatkoa teille lukijat! :)

Many ways to wear a blazer

Tein teille muutama päivä sitten postauksen värikkäästä topista ja sen monista käyttömahdollisuuksista. Innostuin toden teolla tuon postauksen teosta, joten päätin vääntää teille samanlaisen bleiserin käyttömahdollisuuksista. Tällä kertaa olen yhdistänyt Zaran bleiserin bisneshenkiseen asuun, kaupunkiasuun ja käyttänyt sitä takkina, joka saattaa olla jopa täysin mahdollista nopeammin kuin arvaammekaan. Ensin siis bisneshenkinen asu bleiserin kera.

Paita: Sacoor brothers, hame Bebe, kengät Zara, laukku Vuitton

Seuraavana vuorossa kaupunkiasu.. :)

Toppi Gina, farkut H&M, kengät Aldo, laukku Armani Exchange

Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä vuorossa asu, jossa bleiseri näyttelee takin osaa. Tämä siis varsin mahdollinen kenties jo muutaman viikon kuluttua. :)

Neule Gant, farkut H&M, kengät Zara, huivi Gant, laukku Vuitton

Tällaista siis tällä kertaa. toivottavasti koitte tämän inspiroivaksi etenkin kevättä ajatellen.. :) Erityiskiitokset taas ihanalle J:lle!! :)

Favorite hair products

Elikkäs, ajattelin valottaa teille hieman sitä, mitä hiustenhoitotuotteita käytän. Nämä olen siis jokapäiväisessä käytössäni todennut huipputuotteiksi. Ensin kuva shampoosta, joka on Redkenin extreme shampoo.


Seuraavana vuorossa käyttämäni hoitoaineet, jotka ovat Redkenin Extreme conditioner ja all soft conditioner. Näitä minulla on ollut tapana sekoittaa, koska olen kokenut hiukset kaikkein pehmeimmiksi sillä tavalla. Niiden jälkeen kuvassa tehohoito, joka on Redkenin all soft heavy cream.




Seuraavaksi hiusten muotoilutuotteet, jotka laitan siis kosteisiin hiuksiin. Nämä kaksi tuotetta, eli Redkenin anti-snap ja Paul Mitchellin super skinny serum laitetaan hiusten pituuksiin.




Ja tämä Paul Mitchellin extra-body daily boost toimii tyvikohottajana erinomaisesti, sitä siis vain hiusten tyveen.


Tämän jälkeen enää viimeistelytuotteet, eli hiuslakka, joka on Tigi rockaholic flexible hairspray ja silkkitipat, jotka ovat saman tuotesarjan, ja nimeltään rock out shine blaster.



Nämä tuotteet olen kaikki hankkinut lookfantastic sivustolta, kun hinnat ovat siellä murto-osan Suomen hintoihin verrattuna. :) On se vaan rankkaa olla nainen, kun katselee näitä kuvia, hirveä arsenaali jo pelkkiä hiustuotteita.. :D Hauskaa päivän jatkoa kaikille!! ;)

Beginning of the week

Mihin nämä viikot oikein menee? Juuri oli maanantai ja nyt se tuli taas näin nopeastik eteen! No eiköhän se tästä taas lähde eteenpäin kunhan vain kunnolla herää. :) Kohta olisi lähdettävä töihin ja asu on tietenkin sen munkainen. Eli näillä mentäisiin tänään. :)


Paita on siis oikeasti vaal.punainen vaikka valkoiselta näyttääkin ja on Mangosta, vyös Guessilta, farkut H&M:ltä,  kengät Biancosta, huivi Mulberryltä ja laukku Vuittonin. Olen ajastanut teille työpäivän ajaksi pari juttua, mutta pistän illemmalla kuvia loppupäivästä! Jaksamisia maanantaille! :)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ulkoilukuvia

Käytiin tosiaan tuossa päivällä vaan kävelemässä ympäriinsä ja syömässä, josta pistinkin teille jo kuvia aikaisemmin. Nappailin, tai oikeastaan nappailimme kuvia myös matkan varrelta ja tässäpä niitä kollaasina. :)






Nyt alkaa huomaamaan päivän pitenemisenkin. Ei väsytä samalla lailla, ja itselläni tuntuu tällä hetken olevan energiaa vaikka muille jakaa. Ylihuomenna alkaa kevät, joka on aivan ihanaa aikaa. Miettikää kun saa vaihtaa paksun takin ohuempaan, saappaat balleriinoihin ja villahuivit kevyisiin huiveihin. Mikä onkaan mahtavampaa kuin nauttia siitä kevään ihanasta auringosta, pikkuhiljaa lämpenevistä päivistä, ja pian edessä olevasta kesästä. Lukeuden ehdottomasti niihin kevät ja kesä ihmisiin, jotka ikään kuin heräävät talvihorroksesta valon lisääntyessä. Tällä hetkellä on vaan niin onnellinen olo, ettei mitään rajaa.. :) Toivotan teille ihanaa ja valoisaa alkavaa viikkoa ja kauniita unia tietenkin sitä ennen! :)

Food

Oli pakko tulla laittamaan teille kuvia meidän päivän "kevyestä" lounaasta. Käytiin siis Santa Fe:ssä, kun siitä saa lukea aina hyviä arvosteluja lehdistä, ja täytyy kyllä sanoa, että hyvää oli!! Valitsin itselleni salaatin, mutta söin varmaan puolet J:nkin ruuasta kun niin herkullista oli! :)


Ja J:n annos, joka tuosta valtavuudestaan huolimatta katosi parempiin suihin.


Suosittelen ehdottomasti! Ruoka on loistavaa ja tunnelma on lämmin. Mukava ruokapaikka esim kaveriporukalle, tai treffeille! :)

Home

video

Eli tässä nyt sitä kotipostausta videon muodossa.. Kamera vähän heilahteli, ja jouduin ottamaan pienemmällä tarkkuudella, jotta saisin sen tänne ladattua, mutta kyllä siitä hyvin selvää saa.. :))Enkö muuten olekin ihana tuossa pysäytetyssä kuvassa:D  Päivän jatkoja teille ihanat! :))

Ulkoilemaan

Ulkona on aivan ihana ilma, joten päätettiin J:n kanssa lähteä hieman ulkoilemaan ja syömään, näistä keleistä kun pitää Suomessa ottaa kaikki irti. Tänään mennään näissä vaatteissa. :)


Neule on Hilfigerin, farkut H&M:n, huivi Mulberry:n, vyö Guessin, kengät Biancon, laukku Vuittonin. Aurinkoisia kuvia luvassa illalla ja sitä ennen jotain mitä monet teistä ovat saattaneet odottaa.. ;) Aurinkoista sunnuntaita!! :)

Sunday

Eilen oli super hauska ilta, ja vaikka menikin kohtuu myöhäseks, heräsin jo kahdeksalta.. Ajattelinpa näyttää teille kuvan jos toisenkin eiliseen meikkiin liittyen, kun olette myös juhlameikin perään kyselleet. Kokonaisuushan tietysti ratkaisee, joten lähdetään siitä liikkeelle.. :)



Käytin väreinä ruskeaa ja vaaleaa beigeä, sekä silmä sisänurkkiin valkoista luomiväriä. Tarkalleen ottaen näitä.

Rimmelin luomiväri sävyä 100 glam ice käytän siis silmän sisänurkkiin. Tuota oikeanpuolimmaista Make up storen luomiväriä sävy powdery nut levitin koko luomelle. Ja tuota keskimmäistä, myöskin make up storen luomiväriä sävyltään cookie käytin varjostukseen ja alaluomelle ohuesti (rajauksen tapaan). Tämän lisäki käytin eyelineria (Rimmel) sekä alaluomelle, että yläluomelle. Tässä kuva sekä luomista, että silmistä lähietäisyydeltä.






Nyt jatkanpi aamupalan syöntiä, ja sitten alan siivoamaan, että voisin ottaa teille ehkäpä jopa videokuvaa asunnosta. Kivaa sunnuntain alkua kaikille! :))

lauantai 26. helmikuuta 2011

Girls night

Nyt ollaan kaverin kanssa meillä, ja hauskaa on.. :) Ollaan syöty sitä parasta vuohenjuustosalaattia ja tiestysti hieman herkuteltu karkkipäivän kunniaksi. Illalla olisi tarkoitus lähteä tanssilattioita valloittamaan kenties parempien puoliskoidemme kanssa, ja tämän näköisenä mennään.

huomatkaa uudet kengät;)

Ja tässä se legendaarinen kana-vuohenjuustosalaatti, joka koostuu siis salaatista, kurkusta, tomaatista, kanan rintafileestä ja tietysti vuohenjuustoa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!! :))


Ja karkkipäivän kunniaksi ystäväni toi tuliaisiksi hieman suklaata ja pähkinöitä. Arvatkaa vaan onko noissa kipoissa enää yhtään mitään.. :D






Nyt jatkan illan viettoa hyvän musiikin ja ystävän parissa. Nautinnollista lauantai iltaa teille kaikille ihanille!! :))

Wonderful day

Heipsan kaikille. Palasin juuri ystäväni seurasta aivan mahtavalta kaupunkireissulta. Nyt on maha täynnä ruokaa, ja tietysti kahvia, yllätys yllätys. Lähdin liikenteeseen näissä ulkovaatteissa.


Sitten muutama fiilistelykuva.





Löysin myös täydellisen sävyiset, jo pitkään etsimäni nude korkkarit, kun vanhat ovat täysin romut.

korkkarit Mango

Saattaapi olla, että nuo pääsevät jalkaan jo tänä iltana kun olisi tarkoitus lähteä pistämään jalalla koreasti. Nyt täytyykin sitten ryhtyä tonkimaan vaatekaappia, kun illan asun päättäminen on tunnetusti vaikeaa. Saa nähdä otanko omasta neuvostani vaarin ja räväytän värikkäämmällä asulla. Tekisi varmaan ihan hyvää, kun ulkonakin on noin harmaata. Mutta tänään mikään  ei pilaa fiilistäni! Palailen taas illan kuvien kera, ja ehkäpä kuvailen hieman juhlameikkiäkin... ;)

Mitä laukkuni sisältääkään

Lukeudun niihin ihmisiin, jotka raahaavat lähes koko omaisuuttaan minne ikinä menevätkään. Mikäs siinä, ainakin hauis kasvaa, kun olalla tai kädessä roikkuu viiden kilon paino. :) Ajattelin kuvata teille huvikseen, mistä tuo viisi kiloa koostuu. Ensin laukku (joka muuten vetää sisäänsä vaikka viikonlopun tarpeet) ja sitten sen sisältö.





Tuossa on siis meikkipussi, kalenteri, lompakko, aurinkolasit kotelossaan, ipod, kameran suojakotelo (kun kamera käytössä :D ), avaimet, nenäliinoja, silmätippoja, huulipuna, huulikiilto, purkkaa (vaikka muille jakaa), vesipullo, harja, kampa ja peili. Tämän lisäksi laukkuni sisältää kaikkea roinaa kuten kuitteja, joita en kuitenkaan viitsinyt tähän kuvata.. :)

Kaupungille

Nyt lähden liikkumaan kaupungille päin, ja näissä vaatteissa mennään. 





Neule on Ginasta, toppi (joka ei näy, mutta on tuollainen puuterin värinen ribbitoppi) on Hennesiltä, farkut Hennesiltä, kengät Biancosta, kaulaliina Gantin (lastenpuolelta :D), ja laukku Vuittonilta.

Nyt kysymys teille lukijat! Tein erään videopostauksen, mutta nyt huomasin sen olevan niin iso, etten sitä tänne saa ongelmitta. Onko teillä siis hyviä vinkkejä videon pienennykseen? Jos on, niin laittakaa kommenttia, niin saataisiin sekin sitten julkaistua! ;)


Good morning

Olipas ihanaa nukkua niin pitkään kun haluaa ilman että herätyskello oli herättämässä. Tänään en jaksanut meikata niin paljoa, joten jätin luomivärit pois jonka lisäksi kavensin alarajausta. :)



 Laitan teille vaatetus-postausta sitten kun olen lähdössä kaupungille kaverin kanssa. Sen lisäksi yritän muokata parhaillaan ensimmäistä videopostaustani... jännittävää!! Mikäli musta löytyy tarpeeksi tietotekniikan taitoja, olisi teille luvassa kenties hiuksiin liittyvää postausta videon muodossa. ;) Palaillaan pian! :)

perjantai 25. helmikuuta 2011

Good evening

Näissä tunnelmissa mennään perjantai iltaa eteenpäin. Onpas mukavaa rentoutua kynttilän valossa televisiota tuijotellen ja lemppari iltapalaa syöden.

Simpsonit ei ole minun valintani:D
Tulin juuri äsken lenkiltä. Vedin vaihteeksi rennon (pika)kävely lenkin kun tuntui siltä, etten jaksa hölkätä tänään. (johtuen varmaankin kaupungilla ravaamisesta) :D Tämä siis tuloksena.


Nähdään ja kuullaan taas! Viettäkää hauska perjantai! :)

Pääsykokeisiin valmistautuminen!

Monet ovat olleet kiinnostuneita opiskelustani, ja etenkin näin kevään lähestyessä, pääsykokeisiin valmistautumisesta. Itse en ole muihin paikkoihin ainakaan tosissani hakenut, joten kirjoitan tämän oikiksen pääsykokeisiin valmistautumisen näkökulmasta.

Valintakoevaatimukset kerrotaan 16.3, jolloin vasta ilmoitetaan kirjojen aiheet ja ilmestymisaikataulu (yleensä maaliskuun loppu-huhtikuun puoliväli). Siinä vaiheessa kun kirjojen aihealueet ovat tiedossa, kannattaa ehkä hankkia käsiinsä vanhoja painoksia (Yleensä samalta kirjoittajalta löytyy muutaman vuoden vanha, hyvin samantapainen kirja). Näitä vanhoja painoksia ei välttämättä kannata varsinaisesti lähteä ulkoa opettelemaan, mutta niiden suurpiirteinen lukaisu helpottaa yleiskuvan saamista aiheesta jo ennen varsinaisten pääsykoekirjojen ilmestymistä. Tässäpä teille kuva näistä kauniin viininpunaisista kirjoista, jotka yleensä kevään jälkeen näyttävät tältä.

Nämä siis ensimmäisen hakukerran kirjat. Toiset ovat vielä paljon huonommassa kunnossa.
Ihan ensimmäiseksi muistutan kaikkia oikikseen hakijoita, ja miksei muuallekin hakevia muistamaan ilmoittautumisen. Niitä kuulemma sattuu vuosittain, että ollaan jo valmennuskurssilla yms ja ollaan unohdettu ilmoittautua. Siinähän ei sitten enää mikään auta. Oikikseen hakijoille on tässä osoite, mistä löydätte linkin sähköiseen hakuun. Hakuaikahan päättyy 12.4 klo 16:15.  http://www.helsinki.fi/oikeustiede/opiskelijaksi/valintakokeet/2011/valkoe2011.htm

Kävin itse valmennuskurssin molemmilla hakukerroilla, ensin Huippuvalmennuksen ja sitten Pykälän. Koin sen itsenäistä opiskelua tukevaksi, sillä kurssilla (Pykälän) saimme paljon tehtäviä, ja kokeita oli usein. Ja tunnetustihan soveltamisen kauttahan asiat omaksuu nopeiten.

Lukumääristä on vaikea lähteä kiistelemään. Minulla on kavereita, jotka lukivat kirjat neljä kertaa ja lukivat viisi tuntia päivässä, sekä sellaisia ystäviä, jotka istuivat nenä kirjassa aamusta iltaa. Sanoisin, että tässäkin tapauksessa se kultainen keskitie on paras vaihtoehto. Ei se sisäänpääsy mahdottomia vaadi, eli ihan johdonmukaisella ja päämäärätietoisella työskentelyllä sisään päästään. Kannattaa vain muistaa aina välillä pysähtyä miettimään sitä kokonaistavoitetta, sillä niitä epätoivon hetkiä tulee kyllä, mutta mikäli palauttaa sen unelmansa mieleen, on helpompi taas jatkaa.

Kuten jo aiemmin olen maininnutkin jäin ensimmäisellä kerralla pisteen päähän. No sehän jos mikä jäi harmittamaan, joten päätin sitten toisella kertaa hieman repäistä (Ei hyvä vaihtoehto vaan varoitus teille!:) ). Ajattelin, että nythän mennään sitten kunnolla, ja pidinkin koko keväänä yhden vapaapäivän (Ei hyvä psyykkiselle hyvinvoinnille!). Minun osaltani oli ylipäänsä onni, että pääsykokeisiin asti jaksoin, niin monta kertaa kävin lähellä henkistä romahdusta, kun nukuttua ei saanut, ja kavereita en nähnyt. Tämä siis varoittavana esimerkkinä!

Vapaapäivistä puhuttaessa sanoisin, että yksi vp viikossa on realistinen ja myös lukujen kannalta tarpeellinen. Silloin voi ikään kuin nollata itsensä, ja kerätä energiaa seuraavaan viikkoon. Mikäli osalla teistä on valmennuskurssia samalla, suosittelen lämpimästi lukemaan valmennuskurssilla käytävät asiat sekä etukäteen, että jälkikäteen, ja sen lisäksi lukemaan  kaikkia kirjoja vuorotellen. Tällöin muodostuu ikään kuin kaksi lukusuunnitelmaa. Liian tarkkoja sivumääriä lukusuunnitelmissa kannattaa välttää, sillä jotkut asiat omaksuu nopeammin kuin toiset.

Pääsykoetilanne itsessään (oikiksella 15.6 klo 12:00 alkaen) on jännittävä, kun monet hakijat kokoontuvat samaan tilaan. Kannattaa välttää panikoitumista, ja viimeiseen sekunttiin asti lukemista, ja sen sijaan pyrkiä rauhoittumaan ja rentoutumaan. Ajankäyttö pääsykokeessa on myös hyvä muistaa, sillä viidessä tunnissa on saatava seitsemän vastausta aikaiseksi, joka tekee siis reilu 40 min per vastaus.

Tässäpä nyt tärkeimmät mieleeni juolahtavat seikat. Jos teille tulee vielä jotain kysymyksiä mieleen, niin saa tottakai kysyä! Toivotan teille kaikille onnea ja menestystä ja huimasti voimia pääsykoekoitokseen, Te pystytte siihen kyllä!!

Koska luvut eivät vielä ole ajankohtaiset, nauttikaa nyt ja kerätkää voimia, elämästä tulee ottaa kaikki irti! Vaikka välillä tuleekin epäonnistumisia ja välillä loistavia suorituksia, niin kannattaa muistaa päämäärä!! Parasta viikonloppua teille kaikille!! :)

Weekend

Tentti ohi ja viikonloppu edessä, ihan mahtavaa! Käytiin pyörähtämässä hieman kaupungilla tällaisissa vetimissä.

Ja sama ilman reiskoja. Eipä niitä sitten enää tarvinnutkaan kun aurinko vetäytyi loppupäiväksi pilveen. :)


Käytiin viikonlopun ja tentin (toivottavasti läpipääsyn) kunniaksi Picnicissä salaatilla. Mulla siis kana-fetasalaatti, nam! :)


Nyt jatkan päivääni näinkin iloisesti. Eikö huomaakin, kuinka viikonlopun edessäolo tuo katseeseen lisäiloa. :D


Alan nyt kehittelemään kaikkea mukavaa teidän päänne menoksi, ideoita on vaikka kuinka, johtuisikohan lähestyvästä keväästä, mutta mahtavaa perjantain jatkoa teille kaikille parhaille!! :)

My everyday makeup

Minulta on pyydetty postauksia päivämeikistä ja juhlameikistä ja lähdetäänpä nyt jokapäiväisestä kaunistautumisrutiinista liikkeelle. Ensimmäisenä meikkipohjassa käyttämäni tuotteet.

Lumenen sun radiance, Cliniquen supermoisture makeup, Lumenen valokynä, Cliniquen peitevoide ja Guerlainin irtopuuteri (paras ja riittoisin!)


Sun radiance laitan siis hieman meikkivoiteen sekaan, jonka levitän kasvoille sormin. Sen jälkeen olen tämän näköinen.

Silmät on vielä unten mailla :)

Seuraavana vuorossa on kulmat ja luomiväri, eli nämä tuotteet.

Goshin luomiväri sävyä Q 22 Driftwood ja Lumenen kulmakynä.

Noista tuota vaaleaa beessiä levitän koko luomelle ja toiseksi tummimmalla varjostan. Valkoista laitan silmän sisänurkkiin ja kulmaluulle. Luomet näyttää sen jälkeen tältä.


Sen jälkeen  on rajausten vuoro, johon käytän tätä eyelineria. Kuva silmistä eyelinerin kera seuraa perässä.

Rimmelin exaggerate eye liner sävy 001 black

Sitten olisikin vuorossa enää aurinkopuuteri ja poskipuna, eli nämä tuotteet.

Rimmelin poskipuna sävy 016 ja Make up storen aurinkopuuteri sävy sun

Arkisin käytän huulilla yleensä melko neutraalin väristä Make up storen huulipunaa sävyltään pretty


Sen jälkeen onkin kaikki valmiina. Ripsiväriä en käytä näin arkisin, koska minulla on ripsipidennykset. Valmis meikki näyttääkin sitten tältä.

Hieman tärähtänyt kuva, mutta viesti välittynee :)


Ja välineet joita käytin meikkaamiseen ovat tämän näköiset.

poskipunasuti, luomivärisivellin ja aurinkopuuteri suti.

 Tällaista siis arkena. Pistän teille juhlameikkiä tulemaan sitten kun sellaista on tarvetta kasvoille laittaa. Toivottavasti koitte postauksen kivaksi ja hyödylliseksi! Perjantain jatkoja teille ihanat! :)