keskiviikko 31. elokuuta 2011

Makuuhuone

Nyt on melko puhki-poikki-väsy olo, mutta hyvin tyytyväinen olen tällä hetkellä. Pahoittelen kun en ole päässyt vastailemaan kysymyksiin, mutta kodinlaitto (lue: lipaston kokoaminen) on ollut hieman enemmän aikaa vaativaa kuin kuvittelinkaan. Tänään saatiin kumminkin kaikki paikoilleen ja tässäpä olisi nyt tarjolla kuvia makuuhuoneesta..





Mä olen super tykästynyt tuohon ikeasta hankkimaani lamppuun. Se on kevyen näköinen mutta silti siinä on jujua.. Nyt on makuuhuoneessa juuri sellainen rauhallinen tunnelma kun halusinkin eli tehtävä suoritettu.

Tänään kävin raskaan työpäivän päätteeksi salilla ja sen jälkeen tehtiin J:n kanssa herkkuruokaa, nimittäin..



Ostettiin terveellisempiä tortilla-lättyjä, jotka ovat moniviljaversioita. Siihen lisäksi paistetaan naudan paistijauhelihaa ja leikattiin vielä tomaattia, kurkkua, kiinankaalia ja sipulia joukkoon. Jotta tortilla olisi täydellinen, lisätään vielä vähän juustoa ja salsakastiketta. Tuon jälkeen jaksoi taas ruuvailla ja vasaroida ja täytyy sanoa, että kyllä tuo lipaston kokoaminen ihan liikunnasta kävi. ;D Nyt kumminkin siivouspuuhiin ja sit aikaisin nukkumaan. Kauniita unia teille ihanille!.

ps. Saappaihin liittyvä kilpailu loppuu huomenna. ;)

Huomenta!

Ilta meni melko myöhäiseksi ja sehän kostaantuu aina aamuisin hirveänä väsymyksenä. Tässä juon jo toista kuppia kahvia, mutta toistaiseksi ei ole vaikutusta havaittavissa. Rakenneltiin eilen kaikessa rauhassa tuota lipastoa, ja voin sanoa, etten ole ikinä nähnyt mitään huonekalua joka vaatisi niin suurta kokoamista. :D Tehtiin sitä varmaan reilun tunnin verran, ja vaikka mikään ei mennyt vikaan, niin ollaan vasta puolivälissä. :D No, illalla sitten viimeisetkin jutut kuntoon, sitten imurointia ja sitten on makuuhuonekin kuvausvalmis. ;)

En ymmärrä mistä tuota vettä riittää? Koko yön on satanut ja ilmeisesti myös koko päiväksi on luvattu sadetta. Oli pakko pistää kumpparit jalkaan, vaikka mukavammat pikkukengät on kyllä varuiksi laukussa..


Kumppareiden tilalla on siis sisällä jalassa ruskeat loaferit. Muuten asu koostuu Zaran farkuista ja paidasta, Burberryn huivista ja LV:n laukusta. Trenssi on Hilfigerin.. Nyt kasaan itseni ja lähden tarpomaan töihin. Töiden jälkeen salille ja sitten taas kotihommiin jee! :) Mitäs teillä on tänään luvassa?

tiistai 30. elokuuta 2011

Extempore Ikea-reissu

Saatiin ruokkiksella päähämme että tänään mennään ikeaan. No niinhän me sitten lähdettiinkin pitkäksi venyneen päivän jälkeen ja ensimmäiseksi mentiin tietenkin syömään lihapullia ja muussia. Kiitos vielä ihanille ystäville jotka jaksoitte mun jahkailuja ja kiitoksia ihanalle ystävälle joka jaksoit heittää mut romppeideni kera kotiin! <3 Ostin pieniä juttuja kuten taulukehykset, lampun (joka on älyttömän hieno mutta en löydä netistä eli näytän heti kun saan sen esiin), keittiöjuttuja ja sitten seuraavat jutut makkariin..



Nyt mua pelottaa kun avasin juuri tuon lipaston paketin ja voi ei mikä määrä osia! ;D Me ollaan hyviä sössimään näiden kokoamisten kanssa eli pitkä ilta vielä edessä. :DD Nyt kumminkin kalusteiden kokoamispuuhiin ja pyykinpesuun; pesukonekin nimittäin saapui eilen ja nyt on kuulkaas hieno ja tehokas vehje meillä. :D Ihanaa iltaa sinne!

Takkiunelmointia

Mikäs sen parempaa kuin syksyisenä päivänä katsella talvitakkeja netistä. Itselläni on syystakkitilanne niin hyvä ettei sellaisella ole tarvetta joten voinkin siirtyä suoraan unelmoimaan uudesta talvitakista. Eksyin pitkästä aikaa Nellyn sivuille ja täytyy sanoa, että sieltä löytyi juuri omaan makuun ja tarpeeseen sopivaa takkia niin kalliimmassa kuin edullisemmassakin hintaluokassa. Ensin niitä unelmointeja jotka tuskin tulevat toteutumaan..

Parajumpers/ Kodiak jacket

Woolrich/ Artik parka

Svea/ Smith jacket

Ja sitten niitä realistisempia vaihtoehtoja..

Modström/ Gone jacket

Sisters Point/ door-1 jacket

Jeane Blush/ Tove parkas

Kuten varmasti huomaattekin niin hakusessa olisi joku tummanvärinen, pitkä, mahdollisimman lämmin ja mielellään untuvainen toppatakki. Mä äimistyin täysin kun huomasin, että noistakin takeista on monesta jo myyty koot loppuun eli taitaa siellä olla muitakin varautujia?? Nämä kaikki siis nellyn nettikaupasta. Tuolla olisi myös ilmaiset toimituskulut kun menee yli 50 €:n mutta en nyt osaa sanoa mikä olisi paras.. Mikä on teidän lemppari? Entäs tiedättekö te jotain kauppoja/nettikauppoja jossa olisi vastaavia tarjolla? Zara on koluttu ja sieltä ei löytynyt sopivaa.. :/


Töitätöitä

Niinhän se pidennetty viikonloppu taas meni muuttaessa ja kotiutuessa ja nyt olisi taas aika mennä töihin. Tällä viikolla on loppuviikko vielä töitä, mutta ensi viikolla siirrytäänkin siihen kahteen vuoroon/viikko kun opiskelut alkaa taas täysillä. Mulla näyttää tulevat pari kuukautta melko haastavilta mutta intoa opiskeluun on paljon joten eiköhän siitä selvitä. Tänään iskin ensimmäistä kertaa huivin kaulaan kun ulkona näyttää kolealta ja sateiselta. Tykkään tästä asusta kovasti ja huomatkaa toinen sunnuntain ostoksista. ;)


Eli uusi hyvin laskeutuva paita Mangosta. Siihen päälle H&M:n jakku ja jalkaan Zaran farkut niin asu on valmis. Asusteeksi Burberryn huivi ja LV:n laukku niin on jotain kaunista väriäkin nähtävissä.. ;) Aamu lähti käyntiin tällaisella..


Marjoja, turkkilaista jugurttia, maitorahkaa ja manteleita. Nyt kumminkin kiire, joten heipähei ja ihanaa tiistaita! Ajastelin teille postausta päivälle! ;)

maanantai 29. elokuuta 2011

Hiukset Done!

Istuin Nooran tuolissa Neo Hiushuoneessa kolmisen tuntia ja nyt on taas hiukset uudessa uskossa. Aurinko oli vaalentanut hiusta niin paljon että tukka oli jo "ei minkään värinen" ja nyt siis vaalennettiin tyvi, pistettiin beigeen/hiekkaan taittuva sävy päälle ja nostettiin teippituuhennokset. Tykkään tästä sävystä kovasti kun juuri tällaista beigeä blondia halusinkin..





Siinä istuskellessa selailin samalla vähän hiuslehtiä ja arvatkaas vaan kuka kokee taas pienoisen muodonmuutoksen lokakuussa?? ;) Tykkään vaihtelusta löysin niin kivan kuvan että oli pakko ottaa kuva talteen ja siitä sitten lähdetään ensi kerralla..

Tykkäättekö te muutella hiuksia usein eli toisin sanoen tykkäättekö te vaihtelusta vai oletteko löytäneet jo sen ainoan oikean hiustyylin?

Hiukset uuteen uskoon!

Pikkuhiljaa lähdössä ensin vanhan kämpän tarkastukseen ja sitten Nooran hellään huomaan Neo Hiushuoneeseen. :) En ole yhtään miettinyt että mitä sitä tehtäisiin, mutta ajattelin, että pistettäisiin mun oman hiuksen värisiä ohuita raitoja, että lopputuloksesta tulisi "hiekkaisempi" niinkuin tuuhennoksetkin ovat väriltään (kahta sekoitettu). Pitää vielä kysyä Nooran mielipidettä jos hänellä olisi vaikka joku kiva idea. Tänään päällä uusi neule Mangosta ja siihen yhdistelin syksyn sävyjä. :)

Koska molemmat paidat ovat melko löysiä niin laitoin tuohon vyörätölle ketjuvyön tuomaan muotoa asuun. Jos alempi paita olisi myötäilevä niin jättäisin luultavasti tuon neuleen ihan vapaaksi. :) Alempi paita on Zarasta, housut Hennesiltä, neule Mangosta, laukku LV:n, kengät Gantin ja ketjuvyö jostain. :D Nyt lähden liikkumaan eli palataan freshimmän tukan kanssa myöhemmin. ;) Ihanaa alkavaa viikkoa ja jaksamisia maanantaihin!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kaupunkiasua!

Lähdin vähän ennen viittä vähäksi aikaa kaupungille ihan happihyppely tarkoituksessakin ja hups löytyihän sitä jotain vaatekaappiinkin. Niistä siis lisää huomenissa. Nyt piti vielä pistää hametta päälle kun taitaa olla viimeisiä kertoja kun sen voi ilman sukkahousuja tänä vuonna tehdä.


Mulla oli tänään erittäin huono hiuspäivä niin vedin hiukset vain pannalla taaksepäin. Huomenna aamupäivällä Noora loihtii taas hiukset hienoiksi eli sitä odotellessa.. ;)

Paita ja hame Zarasta, jakku ja kengät H&M ja laukku Armani Exchange. :)

Mitäs te olette tänään puuhailleet? :) Alkaako syksyn tulo jo tuntua siellä?


Olohuone ja herkkulounas

Nyt sain kuvailtua olohuonetta kun alkaa olemaan pikkuhiljaa jo sen verran tavarat paikallaan. Tässä olohuoneen tämänhetkistä tilaa..






Vielä tarvittaisiin matto tai pari ja sitten korkea jalkalamppu tuohon kulmaan missä on nyt tuo hylly. Sohva siirtyy ehkä aavistuksen ikkunaan päin ja kirjahylly tulee tuonne ikkunanpuoleiseen nurkkaan. Lisäksi haluan parit taulukehykset joihin ajattelin teetättää itse suurennoksia valokuvistamme. :)

Tein tänään spesiaalimpaa ruokaa kun on kyseessä ensimmäinen sunnuntai täällä uudessa kodissa.


 Soitettiin J:n äidille joka tekee parhaat jauhelihapihvit ja kysyttiin ohjetta. Tuohon meni pussi sipulikeittoaineksia, pari ruokalusikallista ruiskorppujauhoa, yksi kananmuna, mustapippuria ja 400 g naudan paistijauhelihaa. Sitten vain paisto pannulla..


tai uunissa mutta meillä oli niin kova nälkä joten päädyimme paistamaan pannulla. Lisäksi tarvittiin näitä aineksia..


Arvaatteko jo mitä loihdittiin?? 


Leipänä toimi karppileipä ja jauhelihapihvin lisäksi välissä on cheddarjuustoa, kurkkupikkelsiä ja vähän ketsuppia, salaattia, tomaattia ja sipulia ja niiden perinteisen ranskalaisten perunoiden tilalla oli paprikaa ja kurkkua, nam! Oli kyllä super hyvää ja laskettiin, että tuo annos sisälsi hirmuisen määrän proteiinia mikä on tietenkin aina hyvä. :) Suosittelen todella kokeilemaan!

Iltakävely

Koomailtiin eilen jonkin aikaa ja sen jälkeen päätettiin käväistä pienellä iltakävelyllä tässä ympäristössä. Käytiin katsomassa mistä löytyy lähimmät herkkuravintolat, sushiravintolat ja niin pois päin. :D Tässä nyt kuvaa asusta ja pahoittelut jo etukäteen kuvan epätarkkuudesta..


En ole puoliksi keltainen vaan tuossa on joku valomainos joka heijastaa. :D Käveltiin ympäriinsä tunnin verran ja sit kotiin katsomaan ja keskellä virtaa joki-leffaa. Onko siellä ketään joka katsoi sen ja lopussa itkusta ei tullut loppua? :) Mä myönnän, että nykyisin kaikki vähänkin koskettavat leffat aiheuttaa itkun. Muistan pienenä ihmetelleeni kuinka äitini saattoi itkeä leffoissa kun mun mielestä se oli hassua silloin. Nykyisin rupean melkein itkemään jos näen onnellisia ihmisiä valokuvassa. :D Huh.

Äiti tulee tänään täällä käymään ja saadaan toisinsanoen tuo viimeinenkin lamppu kattoon. Olin näkevinäni tikapuut tuolla vintillä, joten niillä sen pitäisi onnistua (huonekorkeus on niin suuri). Sitten koti onkin lähestulkoon valmis. :)

Tällä hetkellä odottelen että J heräisi ja syön tällaista herkkuaamiaista.


Nektariinia ja pari karppileipää herkkutäytteiden kera. Lisänä Beroccaa ja kahvia maidolla. :) Kohta laitan järkkärin latautumaan ja sit voinkin napsia teille kuvia muualtakin kuin keittiöstä.;)


lauantai 27. elokuuta 2011

Vaatetusta

Kohta on pakko mennä vetämään päikkäreitä, mutta sitä ennen piti tulla vielä laittamaan teille päivän asua. Käytiin siis kesän viimeisillä jätskeillä ja haettiin kampin kauppakeskuksesta irto-kuivattuja hedelmiä evääksi kun haettiin jotain pienijä juttuja kotiin. Tänään pitäisi vielä katsella netistä josko sitä löytyisi sopivaa lipastoa makuuhuoneeseen kun säilytystilaahan ei voi koskaan olla liikaa. Voitteko uskoa, täällä ei näy enää mitään muuton jälkiä ja kaikki muu on paikallaan paitsi spottivalot jotka on tulossa olohuoneeseen, mutta jonka asentamiseen tarvitaan tikapuut kun huone on niin korkea.

Tänään pistin vielä kesämekon päälle kun oli niin kaunis ilma..


Mekko H&M, ketjuvyö jostain (löysin vähän aikaa sitten kaapin pohjalt) ja laukku LV. Nyt menen pikku päikkäreille ja katsotaan jos sitä jaksaisi vielä jotain hieman myöhemmin. :)

Keittiö

Ensimmäisenä saatu keittiö kuntoon ja itseasiassa melkein kaikki muukin, mutta lähdetäänpä nyt liikkeelle keittiön esittelystä. :) Tämä on siis avokeittiö ja ihanan tilava eli ruuanlaitolle on hyvin tilaa (testattu!:D)..







Tänään tehtiin myös uunilohta ja perunamuusia itsekeksityllä kastikkeella (turkkilainen jugurtti, sitruunanmehu, mustapippuri, dijon sinappi, valkosipuli) ja salaatilla. :)



Täytyy sanoa että en ole koskaan ollut näin jumissa. Eilen meni purkaessa pitkälle yöhön ja tänä aamuna heräsin seitsemältä. Kohta lähdetään kaupungille katselemaan pieniä pyyhekoukkuja mutta suuremmat jutut on jo täällä. :) Jatkan kodin esittelyä sitten olohuoneella ja makuuhuoneella ja tietysti jossain vaiheessa videolla niin saatte kokonaiskuvan. :) Nyt ihanaa launtaita!


perjantai 26. elokuuta 2011

Valmis!

Nyt on tavarat raahattu ja ei voi muuta kuin kysyä että mistä sitä tavaraa oikein tulee?:D jalat on ihan hapoilla mutta mieli on super virkeä ja purkamistakin jo aloittelin kun en malttanut odottaa! Äsken iski kuitenkin niin hurja nälkä syömättämyyden jälkeen ja mikäs siihin paremmin auttaisi kuin iso kasa sushia.. Nyt istutaan sohvalla syömässä ja tossa ruuan alla näkyykin meidän uutta sohvapöytää. ;) lyön vetoa etten malta mennä nukkumaan kovinkaan aikaisin kun haluan saada kodin siistiksi!:) kohta pitää alkaa laittaa kaapeleita ja piuhoja kuntoon eli jää nähtäväksi saadaanko kaikki heti luonnistumaan:D ihanaa perjantai-iltaa teille ja toivottavasti näette jo huomenissa siistiä kotia. ;)

Syysvaatteita Hennesiltä.

Koska olen tällä hetkellä muuttopuuhissa, päätin ajastaa teille postauksen kun olin kuolaillut puolisen tuntia näitä Hennesin ihanuuksia netistä. Minähän olen totaalisen laiska siinä mielessä, että usein tekisi mieli (ja näin tapahtuukin) vain tilailla netistä sen sijaan että kävelisin liikkeeseen joka on myöskin hyvin lähellä. :D

Syksyn tullessa kaikki lämpöinen alkaa viehättämään, mutta valitsin tänne myös kauniita puseroita jotka voi halutessaan laittaa esimerkiksi lämpöisemmän neuleen alle. :)





Ja nämä voisi yhdistää esimerkiksi näihin..




tai käyttää neuletta pelkiltään..



Syksyn housuvalikoimakin miellyttää silmää. Innostuin muun muassa näistä..



ja näistä aina toimivista farkuista..



Syksyhän on tietenkin sitä aikaa jolloin on kaivettava takit esiin ja itselleni kelpaisi muun muassa nämä:



Ja takin kanssahan tarvitaan huivia eikös.. Sellaiseksi kelpaisi esimerkiksi nämä kaksi..



Syksyllä on myös aika vaihtaa pienet balleriinat ja loaferit nilkkureihin ja saappaisiin ja tässä muutamat varteenotettavat yksilöt..





Siinäpä nyt vähän lisää syysajatuksia. Mä olen jotenkin innoissani syksyvaatteista ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Onko siellä muitakin vai olenko mä ainoa?? :D