maanantai 13. helmikuuta 2012

Maanantai

Huomenta! Tiedättekö ne maanantait kun heräätte ihan sekaisin, ette tiedä mikä päivä on, ja kun tajuatte, että on maanantai, väsymys valtaa heti mielen?! Mä heräsin tänään ihan sekaisin ja luulin, että on lauantai. No, eihän se nyt niin olekaan, vaan tänään pitäisi ryhtyä useamman jutun kanssa tuumasta toimeen. Toivotaan, että kahvi ja hyvä aamupala auttaa tässä tuskassa. :D

No on mulla kivoja juttuja kyllä myös mielessä. Ollaan suunnittelemassa yhtä matkaa, ja lähinnä tässä on enää kysyttävä, että J voi olla poissa töistä. Tää matka sijoittuisi ihan lähiaikoihin, eli olisi kyllä aika mahtavaa. ;D Pidetään siis peukut pystyssä, että J saa vapaata! :D

Tänään on suunnitelmissa semman tekoa ja sitä ennen pitäisi vierailla kirjastossa hakemassa kasa kirjoja omaa aihettani ajatellen. :) Ensin siis selvitystyötä ja sitten vasta kirjoittamista. :) Tällä hetkellä syön tätä uudeksi lemppariksi muodostunutta sekoitusta:


Puuroa, raejuustoa ja marjoja. :) Tällä alotetaan sitten taas viikko terveellisesti kun viikonloppuna on herkuteltu vähäsen. :) Mun mielestä on hyvä pitää esimerkiksi ruokavalio sellaisena, että on yksi päivä kun saa syödä mitä huvittaa ja muuten pyritään pitämään sellainen omalle keholle hyvä ruokavalio päällä. Ensinnäkin siitä saa motivaatiota lisää, mutta päivän herkuttelu ei kuitenkaan tunnu missään ja on itseasiassa aika hyvä boosti aineenvaihdunnalle. :)

Nyt kumminkin hieman lentojen vertailua ja hotellien katselua. J nauraa mulla, että mä olen aina ihan överi-innoissani kaikesta tällaisesta, enkä pysty olemaan hetkeäkään miettimättä niitä kivoja juttuja. :D Olen todella impulsiivinen ihminen ja sellainen "kaikki tai ei mitään" tyyppinen ihminen. Jutut mitkä mä teen, mä teen joko täysillä tai sit en ollenkaan. :)

Jotenkin fiilis parani ihan normaaliksi tätä kirjoittaessa, tää blogin kirjoittaminen on kyllä äärettömän terapeuttinen tapa, sen olen huomannut.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Yritetään olla energisiä! <3

13 kommenttia:

  1. Maanantaipäivät on kyllä sellasia vähän että jos ne menee pieleen esim treenin tai ruokailun kanssa niin tuntuu että ei sitä jaksaisi loppuviikkoonkaan mitään tehdä :D taisiis maanantailla tuppaa olemaan selllainen kokonaisvaltainen yliote viikkoihin :D

    VastaaPoista
  2. sun ruoat näyttää aina kivalta! 0lis kiva tietää mitä syöt yleensä aina iltapalaksi? :)

    VastaaPoista
  3. Samaa aamupalaa syöty täälläkin :) Sillä jaksaa yllättävän pitkään vaikka sekoitus ei kuulosta houkuttelevalta.

    VastaaPoista
  4. Maanantait on kyllä masentavia, mutta onneks kestää vaan yhden päivän :)
    Toivottavasti lomat järjestyy ja pääsette reissuu, kivaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Oon syöny tota samaa sekostusta nyt muutaman päivän, ja mun mielestä se on aika hirveetä jossei laita kunnolla marjoja. :D mutta terveellisyyden nimissä pitää syödä, ehkä siihen vielä tottuu.

    VastaaPoista
  6. Joo mä oon kans samanlainen ihminen. Jos innostun jostain niin se on myös saatava nyt ja heti :D Ja huonompi homma kun olen niin malttamaton odottamaan tietoa että onnistuuko joku juttu tai mikä tuli hyvin menneestä kokeesta numeroksi! :-D Mitenhän tästä ei aina niin miellyttävästä piirteestä pääsee eroon, välillä vaikeuttaa elämää!

    VastaaPoista
  7. mä taas oon sellanen, että yritän joka päivä syödä suht järkevästi, ja sallin itselleni useampia pienempiä herkkujuttuja, esim pala tummaa suklaata jälkkäriksi päivittäin :) jos söisin yhden päivän mitä huvittaa, menis mulla kroppa vaan sekasin ja seuraavanakin päivänä olisi inhottava olo... mutta kyllä meilläkin viikonloppusin rennommin syödään :)

    oon katellu noita sun syömisiä ja osui silmään se kun sanoit että et karppaa koska on korkeaa kolesterolia suvussa (niinkö se oli?). mun mielestä sä kuitenkin syöt aikalailla "hyväkarpisti", koska syöt hyviä hiilareita, etkä kuitenkaan syö runsashiilarisia annoksia kovinkaan paljon. ite karppaan ja syön todella paljon esim. vihanneksia ja pehmeää rasvaa. eli karppaustakin on monenlaista! ja mun mielestä sun ruokavalio kyllä vaikuttaa todella terveelliseltä ja sopii sulle varmasti hyvin :) mulla menee esim. kaikesta viljasta vatsa sekasin, muuten söisin myös esim. ruisleipää :) ja kyllähän sekin on hiilareilla pelaamista, että ei syö sokeriherkkuja ja valitsee täysjyvää jne. toivottavasti et pahastunut tästä kommentista, halusin vaan tuoda esille sen et loppujenlopuksi karppaus ei ole kovinkaan kaukana virallisterveellisestä ruokavaliosta ja molempia voi toteuttaa monella tavalla :) tärkeintä on oma hyvä olo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pahastu kommentistasi, mutta syön niin paljon hiilareita (laskin huvikseni), joten ruokavaliotani ei voi kutsua karppaamiseksi. Lisäksi mä en vedä kovinkaan paljoa rasvaa, joka taas kuuluu aikalailla karppaajan ruokavalioon. :) Tää sopii mulle loistavasti ja mun maha kaipaa sitä kuitua ja hyvää viljaa ja välillä myös sokeria. :D

      Poista
    2. joo kyllä se sokeri täälläkin joskus maistuu ;) esim. huomenna ystävänpäivän kunniaksi ajateltiin vähän herkutella!

      Poista
    3. nyt tekis mieli suklaata. :)

      Poista
  8. Mä tänään just tossa salilta tullessani mietin, että mitenköhän sitä sais ittensä pidettyä erossa suklaapatukoista viikolla,että viikonloppuna sais sitten vähän herkutella. :) olis kiva löytää joku muu (terveellisempi) herkku suklaan tilalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha ei siihen ole mun mielestä korviketta. Hedelmät ei ainakaan mulla auta himoon. :DD

      Poista
  9. Puuro ja raejuusto käy yllättävän hyvin yhteen.. :D Itse vierastin tuota yhdistelmää ennen mutta nykyään löytyy monena aamuna lautaselta! :)

    VastaaPoista