Selailin pitkästä aikaa Nellyn uutuuksia, kun en matkan aikana kommenttien julkaisua lukuunottamatta konetta käyttänytkään.Tekee muuten välillä ihan hyvää. Voiko parempaa tekemistä olla, kuin rannan ja suihkun jälkeen lekoilla sängyllä lukemassa hyvää kirjaa?!Aivan mieletöntä, täytyy sanoa, että kova on ikävä takaisin meillä molemmilla, varmaankin jo ensi vuonna siis!
Oho, ajatus vähän harhaili, kuten on muuten harhaillut tänään koko päivän. Menin eilen nukkumaan joskus puol kasilta (?) ja heräsin yhdeltä yöllä ihan pirteänä. Sitten valvoin muutaman tunnin ja sain taas unen päästä kiinni. Jossain vaiheessa heräsin ihan paniikissa kun molemmat kädet oli puutunut (mä pelästyn sitä joka kerta yhtä paljon) ja sekoilin jotain J:lle.Aamulla heräsin kasilta ja oon ihan sekaisin vieläkin. Pakko yrittää jaksaa nyt valvoa, että rytmit saisi oikeisiin uomiin. :)
Nyt kumminkin niihin lemppareimpiin uutuuksiin, joita oli tullut aika kiva määrä..
Club L:n mekoissa
on aivan mahtavat värit kesäksi. Tuo korallinväri on mun uusi lemppari, kuten saatoitte ehkä huomatakin noita Miamin ostoksia esitellessä. :)
Lace Low Back Dress
on kaunis paitsi edestä, myös takaata. Siinä on syväänuurrettu selkäosa, joke sopii jun mielestä moneen mekkoon todella kauniisti. :)
Nelly Trendin Maximekko
on täydellinen kaikin puolin. Tämä on tällä hetkellä ostoskorissa, sillä en löytänyt mieluista maximekkoa Miamista.. :D
Hedonian mekko
on aivan upea! Toi yläosa tekee mekosta aika seksikkään, mutta helman runsaus antaa vastapainoa ja tuo selkäosa on upea!
Rut mfl:n maximekko
osoittaa, että kukkakuosi ja maximekot jyrää edelleen, ja samaa mieltä olen minä! :)
Rut mfl:n toinen maximekko
ihastuttaa tuolla etuosan leikkauksellaan!Tätä oli tarjolla kahdessa nätissä värissä, joista itse valitsisin ehkä tuon vasemmanpuolimmaisen. :)
Vilan raidallinen mekko
toisi ihanaa merihenkisyyttä kesään. Nude, valkoinen, punainen ja sininen sopivat aivan loistavasti yhteen!:)
Sisters Pointin
mekko sopisi loistavasti ylioppilas/valmistujaisjuhliin. Kaunis ja imarteleva leikkaus mun mielestä!:)
Sellaisia!Mikäs oli teidän lemppari?:)
ps. Myöhemmin tulossa postausta Miamin ostoksista.;)
sisältää mainoslinkin.
Oho, ajatus vähän harhaili, kuten on muuten harhaillut tänään koko päivän. Menin eilen nukkumaan joskus puol kasilta (?) ja heräsin yhdeltä yöllä ihan pirteänä. Sitten valvoin muutaman tunnin ja sain taas unen päästä kiinni. Jossain vaiheessa heräsin ihan paniikissa kun molemmat kädet oli puutunut (mä pelästyn sitä joka kerta yhtä paljon) ja sekoilin jotain J:lle.Aamulla heräsin kasilta ja oon ihan sekaisin vieläkin. Pakko yrittää jaksaa nyt valvoa, että rytmit saisi oikeisiin uomiin. :)
Nyt kumminkin niihin lemppareimpiin uutuuksiin, joita oli tullut aika kiva määrä..
Club L:n mekoissa
Lace Low Back Dress
Nelly Trendin Maximekko
Hedonian mekko
Rut mfl:n maximekko
Sisters Pointin
Sellaisia!Mikäs oli teidän lemppari?:)
ps. Myöhemmin tulossa postausta Miamin ostoksista.;)
sisältää mainoslinkin.








Söpö tuo Sisters pointin mekko! :) Mäkin löysin eilen älyttömästi ihania mekkoja ja kenkiä Nellyltä ja tuli sitä sitten jotain tilattuakin :) Sulla on varmaan rytmi ihan sekaisin, mutta matkan jälkeen on yleensä väsynyt, mutta silti ihana fiilis ja hyviä muistoja<3
VastaaPoistahttp://manifest2materialism.blogspot.com
Niin on! Sinne oli taas tullut vaikka mitä parin viikon aikana. Ei voi ainakaan valittaa valikoiman yksipuoleisuudesta. :D
PoistaTiedätkö, olin vähön surullisella mielellä ja mietin mikä nyt piristäis. Ensimmäisenä mielessä oli sinä ja sinun blogi ja onnekseni olitkin juuri postannut, tuli hymy huulille lukiessa ja nyt taas hyvä mieli. Kiitos ihanasta ja piristävästä blogista!
VastaaPoistaVoi teitpä mut iloiseksi. Mä täällä olen jotenkin ihan sekaisin, pitäisi yrittää valvoa, mutta pakko mennä varmaan vähän nukkumaan. :D Aikaerorasitus on aivan kauheeta. ;D Koita piristyä!<3
PoistaMoips!
VastaaPoistaOlin kahden välillä tuon postauksessasi olevan Sisters Pointin mekon ja tämän http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/juhlamekot/sisters-point-913/begin-dress-913334-1/ mekon välillä valmistujaisiini. Kuitenkin linkattu lähti ostoskoriin, onko sun mielestä suotava valmistujaisiin? Tuollaiset takaapidemmät helmat on vallannut mieleni tulevalle kesälle <3
Tuohan on myös aivan loistava valinta! :)
PoistaXeni, mulla olisi sinulle haaste tuon linkin takana :)
VastaaPoistahttp://manifest2materialism.blogspot.com/2012/03/one-lovely-blog-award-haaste.html
Käynpäs tsekkaamassa. :)
PoistaWelcome back:) Jään innolla odottelemaan niitä Miamin ostoksia, varmaan kieli menee sijoiltaan kuolatessa kun kuitenkin oot löytänyt kaikkea kadehdittavan ihanaa:D Ihanat värit kanssa noissa Nellyn ekan kuvan kahdessa mekossa. Toipumisia aikaeroon<3
VastaaPoistaKiitos!!<3
PoistaOi että ihania! Nyt täytyy ottaa paljon työvuoroja, että vois tilailla kesäksi vähän mekkoja ;) Toi eka mekko on ihana perusmekko, mä ehkä valitsisi ton mintunvhreän, oon nyt ihan hullaantunu siihen! Ostin Ginasta ihanan pastellin mintunvihreän kynsilakan!:p
VastaaPoistaSitten pitsi on tällä hetkellä mulla IN, joten toi toinen mekko valkoisena ehdottamasti!
Toi Vilan raidallinen mekkokin on tosi raikas ja kesäinen!:)
Mutta ykköseksi kipaisi nyt kyllä toi ihana Nelly Trendin maximekko! MUST HAVE!
Oliko pakko? ;D
Innolla oottelen Miamin ostoksia ja kuvia:)
haha, värit jyllää ja samaten tietty pitsi ja maxipituudet. Voiko mekkoja koskaan olla liikaa. :D ei ainakaan, mikäli multa kysytään. :D
PoistaToi vaalee maksimekko on ärsyttävän täydellinen! Harmi ku ei oo varaa tilata sitä :(
VastaaPoistaSe on! Juuri täydellisen mallinen!:D
PoistaVoih noita pitsimekkoja ihastelin Nellyn sivuilla! MAHTAVIA.. :)
VastaaPoistaHeippa Xenia ja kiitos motivoivasta blogistasi. Olisiko mahdollista, että jossakin vaiheessa kokoisit asukokonaisuuksia ihan arki- ja muuten erilaisiin vapaa-ajan-pukeutumiseen suomalaisista nettikaupoista. Esim. juurikin nelly, hm ym? -Sini
VastaaPoistaKatoin ensimmäisellä vilkaisulla että ensimmäisen kuvan malli, jolla on tuo mintun värinen Club L:n mekko, oot sinä! :D On kyllä ihan samannäköinen tuossa kuvassa kuin sinä ja varsinkin catwalk-videossa :D
VastaaPoista