keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Asua ja pientä uutuutta

Käväisin aamulla Patricialla yhteistyömme puitteissa ja sain valita itselleni hyvinkin tarpeelliset bandeau malliset rintsikat. Nää kun on ensi viikonlopun juhlia ajatellen melko tärkeät, ja vihdoinkin sain sellaiset, jotka on juuri täydellisen kokoiset ja tuntuiset päällä (eivätkä näy läpi!!). :)

Tässä nyt ensin asua. Uskaltauduin lähtemään melko kesäisessä kokonaisuudessa liikkeelle, mutta yllättävää kyllä, ei tullut kylmä. :)


paita ja jakku: Zara
shortsit: H&M
kengät ja laukku: Miu Miu
kello: Michael Kors
kaulapanta: My Fiina

Ja Patricialta valitsamani bandeau malli..


Tuollainen kultaan taittava nude, joka menee minkä tahansa alle. Aika must juttu alusvaatepuolelle, onneksi munkin kaapista löytyy tällaiset vihdoinkin.

Käväistyäni kotona, lähdin taas salille rehkimään ja tekemään kunnon vatsatreeniä. Sen päälle kävelin 7 km älyttömään ylämäkeen ja nyt on kyllä kieltämättä aika naatti olo. Tosin, sen palautusjuoman avulla saa todella nopeasti treenin jälkeen lisävoimaa, eikä tuu sellaista pahaa oloa, mikä liittyy yleensä kauheaan nälkään. Miten mä olenkaan voinut ennen elää ilman tätä. Ja kuten sanottu, maku on niin hyvää, että voisin vetää sitä heti vaikka toisen annoksen. :D

Kohta ajattelin alkaa vääntämään lounasta ja katselemaan leffatarjontaa. Meillä on meinaan 7 leffalippua ja ne pitää käyttää ennen tän kuun loppua. :) Hyvin ollaan jätetty tällainen mukavakin asia viime tippaan. :D

Napsin tuossa salimatkalta kuvia, katsokaa miten kauniilta Helsingin keskusta näyttää..








Nyt vatsa kurnii siihen malliin, että pakko tehdä ruokaa. Listalla on varmaankin kanapihviä, vuohenjuustoa ja joku hyvä ja värikäs salaattisekoitus.. :) Oi, että elämä on ihanaa!

Aurinkoista päivää teille kaikille, nautitaan tästä upeasta säästä ja siitä fiiliksestä, että kesä on vielä edessä! :)

21 kommenttia:

  1. Ihana vaihtoehto tuollainen kultainen beige alusvaatteisiin perinteisen "mummobeigen" sijaan! :) Tuo väri on kyllä ehdoton vaaleiden ja läpikuultavien yläosien kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. Vitsit, kun uskaltaisi pitää noin lyhkäsiä shortseja :)

    VastaaPoista
  3. Onpa tosiaan jo kaunista siellä. :) Tykkään myös sun asusta tosi paljon ja sen vihreä-vaalpun.-valkoinen yhdistelmästä. :)

    Jotenkin tulin myös todella hyvälle tuulelle tuosta "Oi, että elämä on ihanaa!" Koska niin se on! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle iski kanssa tuo väriyhdistelmä aika hyvin. :) hihi, elämä on parasta huumetta vai mikä se slogan onkaan! :)

      Poista
  4. en kestä, täällä täytyy pitää vielä takkia ! :D

    VastaaPoista
  5. Mikä sen palautusjuoman nimi on? :)

    VastaaPoista
  6. Heippa! Mitä sushi paikkaa suosittelisit Helsingistä? Ja mitä ensi kertalaisen kannattaisi ottaa? :) Ja mistä saisi hyvän aamupalaan kohtuu hintaan? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zen sushi kämp galleriassa on hyvä. Ja ihan miten tykkää, jos ei ole kalan ystävä, niin californiarullat voisi toimia. :) Aamupala on paras Fazerilla kuuvikadulla! :)

      Poista
  7. Millasta vatsatreeniä teet salilla? :)

    -Laura/ http://onthemoveblog.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tänään 40 min ja oon ihan puhki. Mutta siis kaikenlaisia; Perusrutistuksia, jalannostoja (pidän puolapuista kiinni), pilatesvatsoja, alavatsarutistuksia, laitteessa jnejne. :) Ja yleensä sen 3 x kaikkea. :)

      Poista
  8. Ihania kuvia ja ilma siellä :)) Sulla on ollu tosi kiva asu päällä tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ilmahan täällä on kyllä ollut. :)

      Poista
  9. Niin kaunis Helsinki! Voi kun pääsisi pian taas käymään, tai asumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, asuminen täällä on kyllä parasta! :)

      Poista
  10. Mikä palautumisjuoma on noin herkkua? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syntha 6, oikeasti, älyttömän hyvää! :)

      Poista
  11. Vautsi, Helsinki on niiiin kaunis kaupunki <3 Ihan pienestä saakka oon unelmoinu, et pääsin muuttaan sinne, pois täältä pikkukaupungista. Oikiksen pääsykoelukemiset menossa ja motivaatioo riittää, vaikka muille jakaa, mut toi oikeusteoria... Miten sen voi osata ulkoo! :D Noh ei auta lukee kun vaan niin paljon kun pystyy ja toivoo, että oikeusteoriasta tulis hyvät kysymykset. :) Saanko udella, et missäpäin keskustaa asutte? Mitä noita nyt on Kamppi, Kluuvi jne :D Ihastelin yks päivä vähän omaan bundjettiin liian kalliita asuntoja ja ihmettelin, kun ei niitä ihan hirveesti ollut tarjolla! :o Monissa hintavissakin oli joku asia esim. kylppäri tai keittiön hella sellanen iso miinus, etten maksais niin paljoo sellaisesta. Kiinnostaiskin tietää, miltä alueelta te ootte teiän asunnon löytäny se kun on kyllä niin ihana! Tosin tällai ulkopaikkakuntalaisena on vaikee edes arvioida, mitkä alueet kuuluu keskustaan tai joista on lyhyt matka sinne. :)

    VastaaPoista