keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Viimeinen mahdollisuus

Muistatte varmaan kun kirjoittelin Yves Rocherin kamppiksesta, joissa sain kokeiltavaksi omia lemppareita aurinkotuotepuolelta..

No, sanomattakin on selvää, että Kreikan auringon alla tuli kokeiltua jokaista tuotetta useampanakin päivänä, joten nyt voisin sanoa muutaman sanasen tuotteista..


Tätä 15 suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa käytin loman ensimmäisinä päivinä ja loppupäivinä myös dekoltee alueelle. Suihkerasva on muuten helpompi pitää siistinä, eikä ne pursua kassin pohjalle (nim. kokemusta on.). Tää levittyi hyvin ja suojasi. Lisäksi tuoksu oli miellyttävä. :)


Tätä heitin loman viimisinä päivinä, mutta yleensä vasta suojakertoimen päälle muutaman suihkauksen. Riittäisi Suomen aurinkoon pelkiltään, mutta Kreikan auringolle liian vähän suojaa. Huomasi kyllä ihon ruskettuvan paremmin tämän kanssa, joskin toki sillä, että auringossa oli tullut oleskeltua jo jonkun verran, saattoi vaikuttaa asiaan. :D


oioi, tää öljy on loistava sekä after sun tuotteena, että levitettynä hiusten latvoihin. Varsinkin pidennykset inhoaa merivettä ja aurinkoa, ja tällä sai kivasti pehmeyttä niihin hiusten pesun jälkeen. Sekoitin myös tätä öljyä ja seuraavaa tuotetta toisiinsa dekoltee alueella ja säärissä ja toimi aivan loistavasti! :)


Hohdetta säärille, dekolteelle ja käsille; check!! :)


Tää unohtui täysin ottaa mukaan, mutta tällä tulee todella kiiltävät huulet ja se plump efekti perustuu siihen! ;)

Aurinkotuotteita pääset tsekkaamaan allaolevasta bannerista, josta löytyy myös tiedot tuon -20%:n alennuksen hyödyntämiseen. Tarjous siis voimassa 17.6 asti, eli vielä muutama päivä aikaa..



Onkos ko tuotteet tuttuja teille?

mukavaa iltaa teille kaikille! :)






sisältää mainoslinkin.

11 kommenttia:

  1. Hei ootko tykänny niistä miumiun kengistä? Onks hyvät jalkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen, olen ja olen!! Aivan täydelliset jalkaan, mukavimmat baltsut tähän mennessä! :)

      Poista
  2. Kiitti tiedosta :) nyt pitää miettii vaan mikä koko. Kysyitko sillon ollenkaan myykö ninas noita?

    VastaaPoista
  3. Nuo esittelemäsi tuotteet eivät ole ennestään tuttuja, mutta tulipahan tehtyä tilaus, kun edellisen kerran tuota koodia mainostit... Ajatushan lähti siitä, että tarvitsen kohta puoliin kasvovettä, joten ajattelin että kokeillaanpa vaihteeksi pitkästä aikaa Yvesin tuotteita ja kun sen ale-koodinkin vielä annoit... Noh, alen jälkeen hinnaksi jäi 35e joten voit päätellä, että jotain muutakin sieltä lähti sitten mukaan kuin se kasvovesi... :D
    Yhdeksi tilaajalahjaksi valitsin tuon Monoi-öljyn, kun monissa blogeissa sitä hehkutettu, saapahan nyt ilmaiseksi kokeilla sitä :).
    Saa nyt nähdä, milloin tilaus tulee... Meni kyllä tämä kuukausi täysin hunningolle tämän mun vähennysprojektin osalta, se on sun vika ;D.

    VastaaPoista
  4. Hei, kun eräs kyseli tuolla jossain kommenttiboksissa, että juoksetko vai käveletkö ja ilmeisesti kävelet reippaasti, kun menet lenkille, niin kuinka pitkän lenkin yleensä teet? Siis tuolla ripeällä kävelyvauhdilla? :)

    VastaaPoista
  5. Äsken hain paketin postista ja siellä mm nuo monoi-öljyt :) Juurikin hiuksiin ajattelin myös kokeilla, mutta nyt ehkä vähän tyhmä kysymys: huuhdellaanko se pois vai jätetään hiuksiin? :D

    VastaaPoista
  6. En tiedä lähetänkö tämän viestin jo kahteen kertaan, kun bloggeri sekoili jotain, mutta kysyn nyt vielä uudelleen :D Eräs kyseli tuolla aikaisemmassa kommenttiboksissa, että kun menet lenkille, niin käveletkö vai juoksetko ja ilmeisesti kävelet ripeästi, kun menet lenkille? :) Niin kuinka pitkän lenkin yleensä sitten teet? Siis tuolla ripeällä kävelyvauhdilla? :)

    VastaaPoista
  7. Heiips! Ei vitsi, jättääköhän jompi kumpi noista Monoi-öljyistä sellaisen kiiltävän öljyisen pinnan iholle? Oon miettiny, että kuivuukohan ja imeytyyköhän noi nopeasti...

    VastaaPoista
  8. höh enlöydä tota hohdejuttua tuolta :(

    VastaaPoista
  9. Oon kanssa miettiny, että pitäis kokeilla jotain tommosta tanning oilia ja toi kyllä vaikuttaa ihan hyvältä lukeman perusteella :) Jäikö siitä sellanen tahmee olo? :D

    http://suklaatilanne.blogspot.fi/

    VastaaPoista