Kerroin teille viime viikolla siitä, kuinka jämähdin lukemaan erilaisten analyysien lisäksi sitä, minkälaisia vartalotyyppejä on, ja minkälainen vaatetus imartelee kutakin vartalotyyppiä. En tätä ennen ollut suonut ajatustakaan tällaiselle ajattelulle, joten oli mielenkiintoista huomata se, kuinka olen huomannut vinkkien mukaisia juttuja käytännössä esimerkiksi joidenkin täysin epäsopivien vaatemallien muodossa. :)
Löysin nämä vinkit ja kuvat tältä sivustolta, ja ajattelin, että voisin jakaa ne teidän kanssanne. Mun mielestä on melkoisen mielenkiintoista olla selvillä siitä, minkä muotoinen sitä oikein on. Tämähän ei tarkoita sitä, että kukaan olisi jotenkin "väärän" mallinen, vaan korostaa sitä, että meistä jokainen on omanlaisensa ja jokainen meistä voi pukeutua korostaen niitä omia parhaita puoliaan! :)
Suora vartalotyyppi
- rintakehä ja lanteet suurinpiirtein samankokoiset
- vyötärö ei ole kovinkaan erottuva
- keskivartaloon kertyy paino ensin
- pitkät ja kapeat sääret
Päärynä
- lanteet ovat hieman rintakehää isommat
- kapea vyötärö
- kapeat käsivarret ja kapeat hartiat
- muodokas takapuoli ja reidet
Lusikka / 8
- lantio on rintakehää suurempi
- selkeä vyötärö
- lisäpaino tulee helpoiten alavatsaan ja ns jenkkakahvoihin, sääriin ja käsiin ei niinkään.
- sääret ja kädet ovat kauniin malliset.
Tiimalasi
- rintakehä, olkapäät ja lantio suurinpiirtein samansuuruiset
- selkeä vyötärö
- pyöreät olkapäät
- pyöreä takapuoli
- muodokkaat sääret
Yläpainotteinen tiimalasi
- selkeästi erottuva vyötärö
- rintakehä on lantiota suurempi
- pyöreä takapuoli
- muodokkaat sääret
Ylösalainen kolmio
- Olkapäät ja yläruumis selkeästi suuremmat suhteessa alavartaloon.
- kapea lantio
- sääret ovat kapeat ja pitkät.
Ovaali
- iso rintakehä
- kapea lantio
- täyteläinen keskivartalo
- pitkät ja muodokkaat sääret.
Timantti
- lantio on leveämpi kuin rintakehä
- täyteläinen keskivartalo
- kapeat käsivarret ja kapeat sääret
Kannattaa ehdottomasti lukea noita "how to dress ohjeita", olivat meinaan aikamoisen mielenkiintoisia! :)
Ajattelin, että voisin tehdä myös sellaisen postauksen, jossa kävisin läpi sopivia vaatekappaleita eri vartalotyypeille, miltäs se kuulostaisi?

mä oon aina ollu innostunut tämmösistä mutta en sitten ikinä muista käytännössä sovelta näitä vinkkejä :/ mielenkiintoinen postaus :)
VastaaPoistaOlen lukenut näitä ennenkin ja en vaan millään pysty käsittämään mihin vartalotyyppiin kuulun. Vähän tuntuu, että omistan täysin kategoroimattoman vartalon joka ei sovi mihinkään. Haluaisin siis lisätä näihin vielä yhdeksännen vartalotyypin- smurffi.
VastaaPoistavau mikä postaus,kiitos :) ja joo tee ihmeessä sellainen postaus, ois tosi kiva!
VastaaPoistahyvä idea semmonen postaus ! :)
VastaaPoistaHyviä ohjeita! :) Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, kaikki eivät välttämättä osaa siirtyä konkretiaan pelkistä sanallisista ohjeista. Been there... ;)
VastaaPoistaNoi on kyllä niin totta! Olisi kyllä mahtavaa päästä jonkun asiantuntijan kanssa katsomaan mitkä värit ja mallit korostaa itseä parhaiten. Tästä saa kyllä hyviä neuvoja, että voi itse koittaa vaikuttaa parhaiden puoliensa esille tuomiseen :)
VastaaPoistahttp://miukuslife@blogspot.com
hmm.. en oo koskaa osannu arvioida että minkä mallinen mun kroppani oikeen on ja miten sitä pitäs pukea. jos näistä ois apua! kiitos :)
VastaaPoistaIhana postaus, kiitos tästä :)
VastaaPoistaMukava erilainen postaus, itsellä vain ongelmia soluttaa itseni johonkin noista :D Mutta joo postaus, mitkä vaatteet sopii kellekkin olisi hyvä!!
VastaaPoistaMukavaa mökkeilyä:)
Tee vaan, voin sitten kertoa menikö oikein:) Opiskelen meinaan pukeutumisneuvojaksi ja vartalonmuodot on hallussa :)
VastaaPoistaVartalonmuotoja on 7 (8) ja ne ovat:
Ylösalasin käännetty kolmio
Suora
Pehmeä Suora
Kulmikas Päärynä
Kaareva Päärynä
Tiimalasi
Pyöreä
ja sitten tuo Timantti
Tietääkseni nämä on ne mitä Suomessa käytetään, tai ainakin me olemme opettelleet nämä. Kirjaimet taitaa olla ne yleisimmät eli I, A, Y. Mutta samat kuvaukset jokaisen muodon kohdalla on oli se Suora tai I :)
Kiitos ihanasta blogistasi, olen saanut sulta paljon vinkkejä liittyen meikkeihin ja ruuanlaittoon :)
Anna