Olen käyttänyt viimeiset kaksi meikkivoidepulloa Lancomen Tein Miraclea, joka on kieltämättä loistava tuote. Silti aina välillä haluan kokeilla jotain uutta, ja nyt olen muutaman viikon ajan kartoittanut erilaisia vaihtoehtoja, sillä Lacomen puteli alkaa olemaan jo melkoisen tyhjä.
Olen huomannut äitilläni Diorin nude sarjan meikkivoiteen, joka on todella ohut ja kuultava, ja luo juuri sen hehkeän ihon, mitä ainakin minä tavoittelen. Mulla kävi tuuri, sillä tänään huomasin Stockalla tämän kyseisen meikkivoiteen olevan hyvässä alennuksessa, joten päätös oli sillä selvä.
Nude meikkivoiteen luvataan olevan kevyt ja läpikuultava, mutta silti se tasoittaa ihon väriä. Käsittääkseni tämä on siis Lancomen Teint Miraclea vastaava tuote Diorilta. Yhden jutun huomasin kuitenkin jo miellyttävämmäksi. Nimittäin, tämän uuden meikkivoiteen tuoksu on parempi kuin Lancomen meikkivoiteen. :) Itseasiassa, muun muassa äitini ei ole voinut käyttää Lancomen tuotteita siksi, että heidän käyttämänsä hajuste ärsyttää äitini ihoa. :/ Siksi hän alunperin löysikin tämän meikkivoiteen.
Otin nyt tästä uudesta meikkivoiteesta sävyn 040, joka oli tarpeeksi kellertävä ja tummuusasteeltaan sopiva. Vertailin nykyistä Lancomen meikkivoidettani tähän uuteen, ja kädellä ne näyttävät samanlaisilta, vaikka tässä seuraavassa kuvassa onkin eroa tummuusasteissa. :)
Lisäksi lankesin tähän seuraavaan tuotteeseen, joka sekin oli alennuksessa. Nude Glow toimii siis heleyttävän voiteen tavoin ja sitä voi käyttää yksinään, meikkivoiteen päällä tai meikkivoiteeseen sekoitettuna. Kuulostaa hemmetin hyvältä! :)
Sellaisia uutuuksia meikkirintamalla. Tekisi melkein mieli pestä meikit pois ja kokeilla heti, mutta en viitsi tuhlata hyvää meikkivoidetta vain uteliaisuuden takia. :D Eli huomiseen tai ylihuomiseen saa odottaa! ;D
Kertokaahan, jos teillä on näistä tuotteista jotain kokemusta?!

Mullakin ollu toi diorin nude meikkivoide. Tykkäsin kuitenkin enemmän diorin foreveristä, peittää enemmän :)
VastaaPoistaSitäkin oon kokeillut, mutta mä tykkään mun iholla just todella ohuesta meikkivoiteesta. :)
VastaaPoistaIhania tuotteita oot löytänyt! :)
VastaaPoistaKävi kyllä hyvä tuuri kun olivat sattumalta alessa. :)
PoistaToi nude on ihan mahtavaa!! On ihan älyttömän hyvää.. Nyt vaan käytössä jo ihan muu. Täytyy ehkä palata tuohon :)
VastaaPoistaMaijusCloset.blogspot.fi
-GorgeousEverydayFashion
jee, en malta odottaa huomiseen, että pääsen kokeilemaan! :)
Poistasuosittelen hankkimaan äkkiä sillä meikkivoide poistuu markkinoilta ja on sen takia alessa :)
PoistaJos tää tuntuu hyvältä niin pitää siis ostaa toinenkin puteli! :D
PoistaTämä postaus osuikin hyvään vaiheeseen, sillä metsästän kuumeisesti uutta meikkivoidetta, kun aiemman luottotuotteeni valmistus on ilmeisesti lopetettu. :/ Täytyykin laittaa vinkkisi korvan taakse :)
VastaaPoistaKäy ihmeessä katsomassa!! :)
PoistaKieltämättä kummatkin tuotteet ovat kyllä meikkivoiteiden aatelia! :) Mikä sävy sulla oli aiemmin tuosta Lancomesta?
VastaaPoistaSe on muuten jännä juttu, että jossakin vaiheessa (aina!) iho tavallaan tottuu johonkin meikkivoiteeseen, eivätkä sen ominaisuudet enää tunnu iholla yhtä hyvältä kuin ennen. :) Minulla käy aina samalla tavalla...tosin mineraalipuutereiden kanssa tuota ongelmaa ei ole - ne toimii takuuvarmasti aina! Itse kuitenkin tykkään laittaa niidenkin alle aina sipaisun meikkvoidetta "suojaamaan" ihoa.
Sun blogi on kyllä niin mahtava! Kiitos kun piristät päiviäni! :)
Mulla oli Lancomesta 045. Ihan totta muuten, mutta kyllähän hiustenhoitotuotteitakin olisi hyvä kuulemma vaihtaa välillä, eli ehkä sama pätee ihoon.. :D Mulla on jotain lily lolon meikkejä, mutta ei niillä kyllä saa yhtä heleää lopputulosta mun ihollani. Kiinnostaisi kokeilla niitä bare mineralsseja, onko sulla niitä? :)
PoistaYou should try L'Oreal Lumi Magique Foundation! It's really similar to Lancome's Photogenic Lumisence. I'm using the second bottle right know, I really can recommend it :o)
VastaaPoistaOlen itse Diorin Foreverin vannoutunut käyttäjä, mutta kerro heti mielipiteesi käytettyäsi tuota Nude Glowta. Se voisi olla seuraava investointikohde :D
VastaaPoistaVoi ei talvi tulee ja pitää ruveta taas käyttä meikkivoidetta :D noh, onneks mulle riittää se BB voide, oon niin laiska :)
VastaaPoistaHei,paljon siellä se maksoi alessa?täällä Tampereella sokoksella 39,90€
VastaaPoistaKäväsin kuukausi sitten jenkeissä ja tarkoituksena oli löytää uusi meikkivoide, joka olisi täydellinen minulle.. Ja niin se löytyikin! Ostin juurikin tuon diorskin nuden! Jättää aivan ihanan lopputuloksen! Ei näytä kuin olisi meikkivoidetta, vaan sulautuu ihoon mutta peittää silti juuri sopivasti! aivan täydellinen! en voi kehua tarpeeksi :D
VastaaPoista