Läksin tänä aamuna poikkeuksellisest kirjastoon lukemaan, sillä kovasti mekkaloivat naapurimme ovat palanneet mökiltänsä takaisin kaupunkiin. Kyseessä siis vanhahko pariskunta, joka raivoaa päivät pitkät samoja asioita. Tämä asia, joka oli jossain vaiheessa vain huvittavaa, alkaa ottamaan aivoon aivan todella pahasti, varsinkin kun minä teen työni ja opiskeluni yleensä kotona. Korvatulpatkaan ei auta jos näillä on oikein huono päivä. Huvittavaa on se, että tämän pariskunnan miespuolisko on tehnyt eräästä talossa asuvasta ilmoituksen kun tällä oli bileet, ihan kun hänellä olisi mitään sanottavaa jokapäiväisen meuhkaamisen vuoksi. Toki, voisihan tästä tehdä valituksen, mutta omistusasujaa ei ihan noin vain häädetä, joten ainoa negatiivinen puoli olisi se, että naapurit inhoaa meitä (ja olen melko varma, että ko tapauksessa se mekkalointi ei siitä muutu miksikään). Ähh, ihmiset voisi yrittää ottaa toisetkin huomioon, jos kerrostalossa haluavat asua. :D
Nonni, mutta se asu. Ainoa kriteeri oli se, että on pehmoista ja lämmintä istuskella kirjan edessä. Naamakin näki vähän meikkiä pitkästä aikaa. Tai pikaiseen sutaistua meikkipohjaa ei kai voi lukea mitenkään kauhean ehostavaksi tekijäksi. :D
Neule on muuten aivan ihana! Zaran nuorten puolelta tän löysin, ja pakkohan tää oli ottaa. Täydellisen pehmeä, ja täydellisen rento!:)
neule / knit: Zara
housut / pants: Dr Denim
kengät / shoes: Tory Burch
kaulaliina / scarf: Mulberry
kello / watch: MK
laukku / bag: Coccinelle
Nämä kuvat nähtyäni päätin, että on aika kaivaa itseruskettavat esiin. En ole levittänyt niitä sitten kevään, ja aurinkoa otin viimeksi kesäkuun alussa, kuinka surullista! :D Olisi kiva olla kevyesti päivettynyt ympäri vuoden, se kun saa ihon hehkumaan jotenkin aivan eri tavalla. Inhoan vaan yli kaiken sitä, kun kaikki valkoinen, mukaanlukien lakanat imevät värin mun iholta vähä liiankin tehokkaasti, mutta nyt on kyllä saatava vähän jotain eloa tohon naamariin. :D
Asiasta seinään, tykkään siitä uudesta Lancomen ripsarista todella paljon, tekee mun ripsistä tuuheat, erotellut ja aika pitkätkin ( tai ehkä pikemminkin niin tuuheat, erottellut ja pitkät kun mun ripsillä on mahdollista:D). Vertailin lopputulosta yksi päivä yhteen vanhaan vähän kökköiseen ripsariin, ja ero oli huomattava oikean ja vasemman silmän välillä. Joudun perumaan puheeni ripsarien samankaltaisuuden suhteen. Tosin, eihän niillä sellaisia mainoskuvien irtoripsiä saa aikaan, mutta omien ripsien luonnontilaan verrattuna kuitenkin aika suuren eron
Ärsyttääkö muuten ketään se, että jossain meikkivoidekuvissa ei oikeasti edes näe sitä meikkivoiteen lopputulosta tai hiusvärikuvissa hiusväriä. Haluaisin ihan oikeasti nähdä kuinka Eva Longorialle pistetään kotiväriä päähän ja sitten tukka onkin sellainen inhimillinen X 7. Kaikki mainokset muokataan nykyään niin silotelluksi, että se on aivan sama mitä tuotetta siinä käytetään kun photoshopit muokkaa kaiken hiusväristä kasvojen muotoon ja malliin. Mun mielestä olisi virkistävää nähdä edes vähän vähemmän photoshopattuja mainoksia, josta saisi edes jotain käsitystä siitä mainostettavasta tuotteesta. Onko muita, joilla on samoja ajatuksia?
Hi guys! This is what I wore today while reading school books in library. Knit is brand new, and I love it. It's comfy, relaxed and perfect for autumn and winter! :)

Meillä on aika paljon samoja asusteita :) Tuo huivi esimerkiksi, se on musta vaan niin ihana ja klassinen <3
VastaaPoistaYmmärrän tuon naapurijutun, mun yläpuolella asuu yksi rouva joka käveli korkkareilla (puulattialla) joka aamu 8 aikaan, kuulosti siltä kun ois hakattu vasaralla lattiaan... Argh, ihana herätä siihen esim. yölennon jälkeen kun oli päässyt nukkumaan klo 6 aamulla ja pitäis jaksaa vielä pari yötä lentää. Kirjoitin ystävällisen kirjeen ja ainakin nyt on kolina vähentynyt.. Täytyy toivoa että jää siihen :) Tsemppiä lukuihin! xx J
Jep tuttu tunne nuo möykkäävät naapurit! Vahvistaa vaan mun halua muuttaa seuraavaksi rivariin tai ok-taloon. Mulla on vuokralaiset naapurissa ja itsellä on taas omistuskämppä, mutta en silti ole vielä mitään valittanut vaikka heillä on bileitä lähes joka viikonloppu. Eikä siinä mitään, kun harvoin olen viikonloput kotona. Mutta kun arkenakin kuuluu ihme huutelua ja riitelyä...ja täällä on vielä tosi paksut seinät. Nojoo, jos ei ala hiljenemään siitä on pakko alkaa huomauttaa.
VastaaPoistaMulla on vielä ripsipidennykset ja luulen ottavan vielä yhdet ja sitten pidän tauon. Vähän jänskättää miltä ne omat ripset näyttää:D
Nyt kun on ollu uutisissa Nokian mokat uusien puhelimien kameran mainostuksen kanssa, tulee vaan mieleen että eihän hitto vie yhdessäkään TV mainoksessa missä esim kosmetiikkaa mainostetaan, ole tasan tarkkaan ripsiä harjattu tai tukkaa värjätty kyseisellä tuotteella.. Kyllä, olis kiva nähdä mitä se tuote OIKEASTI saa aikaan.
VastaaPoistaVeit sanat suustani! :D Ois kiva nähä minkä vaikutuksen ripsarit oikeesti antaa, ei ne kuvat niistä naisista ole edes suuntaa antavia kun kaikilla tekoripset! :D
PoistaVoi vitsit toi neule näyttää tosi kivalta!
VastaaPoistaEikös!! :)
PoistaAivan ihana neule, kivan syksyinen :)
VastaaPoistaJa ehkä maailman pehmein!:)
PoistaVery beautiful sweater!
VastaaPoistahttp://lartoffashion.blogspot.com
I love it!:)
PoistaJust noiden möykkäävien naapureiden takia oon superonnellinen, että asutaan nykyään 2000-luvulla rakennetussa talossa! Ei nimittäin kuulu yhtään mitään. Edellisessä, 40-luvulla rakennetussa talossa olleessa kodissamme naapurilla oli tapana laulaa Adelea päivät pitkät (eikä mitenkään erityisen hyvällä äänellä). Seinät oli kuin paperia, joten oikiksen pääsykokeisiin lukiessa Rolling in the deep alkoi hieman ärsyttää. :D
VastaaPoistaMeidän talo on rakennettu 10 luvulla, että.. :D Tälläkin hetkellä ne meukkaa tuossa mun takana, ihan helvetin ärsyttävää.. Meillä noi raivoaa, laulaminenkin kuulostaisi melko kivalta tähän rääkymiseen verrattuna. VAikka kyllä se laulaminenkin alkaisi ärsyttää. :DD
PoistaOliko tämä ripsari se Hypnose Star? Pysyykö se sulla tuhriintumatta koko päivän? Kokeilin nimittäin toista Lancomen uutuutta, Hypnose Doll Eyesia ja se oli jo parin tunnin päästä levityksestä siirtynyt ripsistä alaluomelle :(
VastaaPoistaJep!!:) tää ei kyllä levinnyt, vaikka kävelin kosteassa säässäkin ja kävin jopa salilla. :D
PoistaOi, tuo neule näyttää tosi kivalta ja lämpimältä!
VastaaPoistaMeillä edellisessä asunnossa naapurit möykkäs kans ihan hullusti ja valitti kerran että meiltä kuului meteliä. Me ei oltu edes kotona sillon, kun ne väitti että mölyttiin. Tuli vaan lappu luukusta :D Nykyään asutaan sellasessa aika uudessa talossa, niin täällä on onneksi aika paksut seinät ja harvoin kuuluu siis mitään elämisen ääniäkään.
Se on ihanan pehmoinen, ihan täydellinen syksyyn!:D Hei meillä oli sama! J kerran törmäsi tähän viinalta katkuvaan mieheen, joka sanoi, että me metelöidään?! WTF? :D Ähh, ihmiset on välillä kyllä täysin käsittämätömiä, ei voi tajuta. :D haha, katsotaan milloin päästään tästä muuttamaan. Todennäköisesti ei vain kovinkaan uuteen taloon, kun seuraava kämppä on kyllä omistusasunto ja uudet maksaa täällä maltaita. No, jos tekee jotain remppaa niin pienentää asuinpinta-alaa sit vaikka jollain ylimääräsillä eristyksillä. :D
Poistayou're really sweet ;)
VastaaPoistaThanks!<3
PoistaIte asun vuokra-asunnossa ja välillä ihana herätä kuudelta aamulla siihen kun yläkerrassa olis joku pahemmankin luokan remontti meneillään... Tsemppiiiii:)
VastaaPoistaIhana asu jälleen, vitsi toi neule on mielettömän kiva:)
Hyvää syksyn jatkoa sinneppäin :-))
aargh, miten ärsyttävää!!! :D Kiitos, ja samoin sinne!:)
PoistaTää ei nyt liity tämän postauksen aiheeseen mut piti vielä erikseen tulla kiittään Patricia-aiheisista vinkeistäsi!
VastaaPoistaPoikkesin heidän liikkeessään viime viikolla, ja en voi kun suositella (muillekin blogin lukijoille). Rintaliivit ja alushousut on todella laadukkaita, hyvin istuvia ja monenlaisia, kivoja (nuorekkaita) malleja. Palvelukin oli äärimmäisen hyvää ja tahdikasta (mitä sen mielestäni alusvaateliikkeessä on oltava). Alennuksiakin oli tuotteissa, joten hinta jäi ihan kohtuulliseks, hyvät alusvaatteet varmaan kestää kuitenkin melko pitkään :) Musta tuli vakkariasiakas ja suosittelen muillekin :)
Hei, ihan mieletöntä! Tulin iloiseksi, että koit asian näin. Itse olen aivan älyttömän tykästynyt heidän alusvaatteisiinsa ja siksi onkin ihan mahtavaa, että joku toinen kokee asian samalla tavalla. Näin jo niitä talven ja ensi kevään mallistoja ja voin sanoa, että ne oli upeita! ;)
PoistaTosi kiva asukokonaisuus sulla tässä. Sun hymy on tosi nätti !Etkä saä mitään rusketusta välttämättä tarvitse, me suomalaiset ollaan tällaisia kalpeita ja sulla näyttää olevan just hyvä iho. :) Sori kauhee analyysi. :D Niin ja minäkin kyllä mieluusti kattelisin hieman vähemmän photoshopattuja mainoksia. :>
VastaaPoistaMinusta näytät paljon pirteämmältä ja freshimmältä ilman ripsipidennyksiä, hiuspidennyksiä ja keinorusketusta. Tuollanen luonnonkauneus sopii sulle kaikkein parhaiten! :) Oot kaikkein kaunein tuollaisena!
VastaaPoistaMoi!
VastaaPoistaOnkos tuo sun mulberryn huivi se cashmir/merinovilla versio vai täys villainen versio? Kutitteleeko materiaali iholla? Olen itse noissa mulberryn huiveissa arponu että kumpi vaihtoehto ois parempi. :)