Ollaan J:n kanssa sen verran mukavuudenhaluisia ja laiskoja, että tehdään todella usein samaa ruokaa. Kun on nälkä, ei jaksa lähteä miettimään mitään sen kummempaa, eikä varsinkaan jaksa käyttää hirveän paljoa aikaa ruuanlaittoon.. Mietittiin perjantaina, että halutaan jotain hyvää kotiruokaa, mutta jollain pienellä extralla ja niinpä päädyttiin tekemään kana-pekoni kastiketta. Voin sanoa, että tämä vei kielen mennessään, suosittelen todella lämpimästi! :)
Pilkottiin vähän alle 200 g pekonia ja heitettiin pannulle. Sen jälkeen pilkottiin pari punasipulia ja heitettiin ne pannulle siinä vaiheessa kun pekoni oli jo rapeaa. Käännettiin samalla levyä pienemmälle, niin että sipulit vain kuullottuivat. :)
Tämän jälkeen heitettiin perään 300 g maustamatonta kanaa ja mausteena chilipippuria, pippuria ja yrttejä..
kun kanat ovat kypsyneet, sekoitetaan joukkoon vielä ruokakermaa/kermaa ja annetaan hautua hetken aikaa (n.5-10 min). Lisukkeena täysjyväriisiä, ja herkullinen annos on valmis..
Ajateltiin, että tuossa kastikkeessa toimisi homejuusto paremmin kuin hyvin. Niinpä ajateltiin tehdä ensi kerralla täsmälleen samalla reseptillä, mutta heittää loppuvaiheessa vielä pieni köntti homejuustoa kastikkeeseen sulamaan.. :) Todella herkullista, ja niinhän sitä sanotaan, että hyvä ruoka, parempi mieli!:)
Pilkottiin vähän alle 200 g pekonia ja heitettiin pannulle. Sen jälkeen pilkottiin pari punasipulia ja heitettiin ne pannulle siinä vaiheessa kun pekoni oli jo rapeaa. Käännettiin samalla levyä pienemmälle, niin että sipulit vain kuullottuivat. :)
Tämän jälkeen heitettiin perään 300 g maustamatonta kanaa ja mausteena chilipippuria, pippuria ja yrttejä..
kun kanat ovat kypsyneet, sekoitetaan joukkoon vielä ruokakermaa/kermaa ja annetaan hautua hetken aikaa (n.5-10 min). Lisukkeena täysjyväriisiä, ja herkullinen annos on valmis..
Niin tai sitten laitatte suoraan sitä Homejuusto-ruokakerma kermaa. Tulee muuten hyvää, sen voin taata ! :)
VastaaPoistaOIJOI, hyvä idea, kiitos!:)
PoistaJust äsken tein tätä ruokaa tuolla homejuusto- ruokakermalla ja on hyvää! :) kiitti ohjeesta!
PoistaMekin tehtiin!! :D
PoistaOijoi, vaikuttaapa todella herkulliselta :P
VastaaPoistaAevan älyttömän hyvää. Jopa niin hyvää, että on pakko tehdä tänäänkin!! :D
Poistaitse teen saman tyyppistä kastiketta, mutta laitan kerman sijasta vettä ja mustapekka-tuorejuustoa. tulee hiukan paksumpaa ja mausteet mukana =)
VastaaPoistamums!! :P
PoistaPitääki kokeilla tätä sit joskus, ku poikaystävä seuraavan kerran pyytää mut tekeen ruokaa! :D Ite en pekonista niin kauheesti tykkää, mutta ehkä se kanan kanssa menee. :)
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Meillä on huomenna ruokalistalla kana-pekonikastiketta! :)
VastaaPoistatänään tehtiin tätä ja täytyy tulla ihan kehumaan tänne, niin hyvää oli! :)
VastaaPoistaTehtiin tätä tänään ja oli kyllä herkullista! Muutin vähän reseptiä, laitoin tavallista sipulia, vähän meetvurstia ja aurajuusto ruokakerman ja lisäksi pastaa. Toi aurajuusto sopi kyllä tosi hyvin tohon ruokaan :)
VastaaPoista