keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Crazy days

haha, se lähti siitä, että viestittelin Celinan kanssa, ja yhtäkkiä löydän itseni Stockan hullareilta hullaantumassa. :D En saanut aamulla niitä hemmetin pyyhkeitä sieltä netistä, vaikka yritin semitehokkaan nettimme kanssa jo minuuttia ennen kahdeksaa. Mutta, onni onnettomuudessa, sillä löysin vielä mieluisempia paikan päältä, ja edullisemmin tietysti. No, miten minä hullaannuin? En oikeastaan mitenkään,  sillä ostin vain sellaisia juttuja, joille oikeasti oli tarvetta, siinä mielessä pidin siis järjen kädessä. :D


Polo Ralph Laurenin simppelit pyyhkeet vaaleana beigenä. Nää vaikuttaa äkkiseltään siltä, että näitä voi pestä uudestaan ja uudestaan, ilman, että menee pilalle!:)


Lomaluettavaa muutamalla eurolla.. :)


Maailman pehmeimmät nahkahanskat 26,90 €:lla. Mustat nahkahanskat on ollut ostoslistalla jo kauan, ja olinkin ajatellut ne viimeistään NYC:istä ostaa, mutta kerrankin löysin tarpeeksi pienen koon mun lapsen käsille, joten olihan ne ostettava, varsinkin kun hinta oli todella edullinen. :)


Ja sen lisäksi ostin J:lle ja mulle noita Gainomaxeja, jos joskus tulee sellanen hetki, että ei ole Syntha 6:sta kaapissa ja tarttee palauttajaa salin jälkeen. :)

Sellaisia juttuja. Oletteko te käynneet paikan päällä tai netissä? Löytyikö mitään? :)

42 kommenttia:

  1. Tänään olin heti kaheksalta aamulla netissä ja tilasin hullareilta 2 peakin hupparia! :) todella nopeasti myytiin kyllä loppuun, että ihan yllätyin :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla kävi sitten hyvä munkki!! :D

      Poista
  2. Olin Tampereen hullareilla klo 8.03 ja sieltä oli jo kaikki myyty! :D Gantin pyyhkeet jäi siis myös täällä ostamatta. Mutta sä löysit kyllä aivan ihania tilalle :) itselle jäi käteen kanssa vain järkevää, nimittäin Office paketti Macille. Lähdin vielä tarkalla rahasummalla, niin ei tullu hullariostoksia tehtyä :D

    http://lifewithrenata.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin tilata niitä pyyhkeitä heti kasilta, mutta eihän siitä mitään tullut. ONneksi löysin vielä kivemmat korvikkeet! :)

      Poista
  3. Haha, munhan se piti mennä sinne shoppailee, mutta ostin vaan sit ne namit ja hanskat :DD Pus <3

    VastaaPoista
  4. Mä kävin tänään Stockalla ja hyvä ku mahtu ovista sisään :D Ja ku töistä kävin viemässä postiin yhen paketin, niin melkein jokaisella vastaantulijalla oli keltanen hullareiden muovipussi kädessään. :D Hullareissa kyllä ärsyttää eniten se keltanen väri, hyppää ihan liikaa silmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahahah, joo, mua melkein hävettää kun kävelin se sama keltainen kassi kädessäni kotiin. hahah. :D

      Poista
  5. Itse kävin paikan päällä jo kymmeneltä aamulla ja osa tuotteista oli myyty jo loppuun! Porukkaa oli sillon jo ihan hulluna :D Mulle tarttui mukaan vain biothermin ihovoidetta ja vitamiineja! Huomenna ajattelin suunnistaa uusiks jos löytyis jotain tarpeellisempaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä menin vasta iltapäivällä, mutta kieltämättä, aikamoinen määrä jengiä. Huh, taisipa olla vika eka ja vika kerta tuolla, Ainiin, paitsi, että yksi juttu jäi ostamatta, mietin sitä vielä.:D

      Poista
  6. Oi ihanat nuo hanskat!!:) Ja toi Yösyöttö on hyvä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanskat on ihanan pehmoista nahkaa, oijoi!! :)

      Poista
  7. Mitään ei siis pitänyt ostaa, mutta jostain syystä keltainen kassi paino sata kiloa kun pääsin kotiin.. Tuota Gainomaxia nappasin myös, ripsareita ja fööninestettä. Kaikki sinällään halvempia kun normaalisti, joten kai tätä jonkinlaiseksi säästöksi voi kutsua ;) Mitään "turhaa" ei tarttunut mukaan, onneks, sitäkin sattuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah, perussetti!! :) No, mullakin kaikki ostokset oli kyllä enemmän kuin tarpeellisia, joten ei haittaa!! :D

      Poista
  8. Tää ei liity tähän postaukseen, mutta mun on muutaman kerran jo pitänyt kysyä et mitä huulipunaa sulla on tossa bannerin kuvassa? Aivan ihanan väristä "punaa" :)

    VastaaPoista
  9. Ostit hyvää matkalukemista, tai ite ainakin tykkään tosta kirjasta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aloitin jo eilen! Vaikuttaa hyvältä!:)

      Poista
  10. Ihanan värisiä nuo pyhkeet, oi että! (-:
    Mäkin oon juonut noita Gainomaxeja, mutta jotenkin ne on suhteettoman kalliita siihen määrään verrattuna. Oon kokeillu jotain jauhepalautus juomaa, mutta mun iho ei oikein tykännyt siitä ja se reagoi heti siihen:D
    Niin mitä sinä käytät, olis kiva saada jotain vinkkejä? :)
    Ostatko jotain jauheita vai ihan valmiita juomia? :)
    Kiitti jo etukäteeen:)
    Tää sun blogi on muuten niin superilonen ja pirtee, tuun aina niin hyvälle tuulelle tätä lukiessa:) kiitos että jaksat tätä kirjoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, jotenkin niin pehmoisen ja mukavan näköisiä. :) jep, noi Gainomaxit on mun mielestä normihintaisena aika ylihintaisia, siksi ostankin niitä lähinnä hullareilta. Lisäksi noissa ei ravintoarvot ole ihan parhaat mahdolliset,mutta menee silloin tällöin! Mä käytän yleensä fitnesstukusta saatavaa syntha 6 palautusjauhetta. VArsinkin minttusuklaaa on todella hyvää, kannattaaa kokeilla. Mun muistaakseni se maksaa jonkun 30 € ja kestää aika kauan!! :)

      Poista
  11. Oli kyllä aikamoinen meno Stokkalla aamulla:D Ihme kyllä kävi hyvä tuuri ja sain nuo gantin pyyhkeet. Ja vielä hyvä määrä kuusi kappaletta. Lisäksi lähti mukaan swiss diamondin paistinpannusetti, iittalan kivituikkuja ja viinilaseja..ja paras oli tietty herkkupuolen iso möhkäle vuohenjuustoa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, sanopa se!! :) Mä olin niin laiska, etten jaksanut aamulla lähteä mihinkään, mutta onneksi löysin kivan näköisiä korvikkeita. :) Hei, itsekin olen miettinyt noita swiss diamondeja, meillä kun tuntuu noi paistinpannut olevan aivan kertakäyttökamaa.. :(

      Poista
  12. Hih, kävin Itiksen Stockalla 8:30 ja sain Gantin pyyhkeet. Ihanan pehmosia ja ah <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiva, että joku sai! :D

      Poista
  13. Mä ehdin vasta perjantaina hullareille ja toivon, että silloin olis vielä jotain hyviä kirjoja jäljellä! Oikeastaan muuta kuin kirjoja en lähde sieltä hakemaan, mutta ehkä jotain heräteostoksia tulee kuitenkin tehtyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan varmasti! Pokkareita oli todella paljon, harmitti melkein, että olin lukenut jo niin monta hyvää niistä. :D

      Poista
  14. Voi kun on ihanat noi Ralph Laurenin pyyhkeet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö!! ja ne oli vieläpä edullisemmat kuin ne Gantin jota alunperin suunnittelin. :)

      Poista
  15. Mä menin n. klo 11 eikä siellä tietenkään enää ollut niitä ihania Gantin pyyhkeitä.. höh:D Kattelin kans noita Ralph Laureneita mitä sä olit ostanu, mut en sit kumminkaan ottanu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että ne on mennyt jossain puolessa tunnissa, ne taisi olla se vetonaula tänä vuonna!! :D

      Poista
  16. Osaisitkohan auttaa kun pähkäilen tässä että mistä löytäisin tuon prada toten sand värissä. Huomasin että olit itsekkin miettinyt sitä ja mietin vaan että olikohan sitä mahdollisesti sillon tarjolla pradan nettisivuilla?:) kun nyt ei ainakaan ole.. Toinen vaihtoehtoni olis toi pale grey, mutta en haluis tyytyä siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea!! Luulen, että niitä kyllä tulee aina lisää sinne kauppaan! ja voithan sä vaihtoehtoisesti laittaa pradan nettikaupalle viestiä ja kysyä olisiko sitä varastossa jossain muun maan nettikaupassa! mä olen katsonut myös sitä konjakkista versiota, saas nähdä jos ensi keväänä!: ;)

      Poista
    2. Kiitos avusta, täytyypi laittaa viestiä sinnepäin :) En vaan osaa päättää haluisin ne kaikki värit! Konjakkinenkin on aivan ihana, sitäkään vaan ei näytä olevan tuolla tällä hetkellä.. Äääh miksei vaan voi saada kaikkea :D

      Poista
    3. I know! Käypä katsomassa purse forumin kyseistä laukkua koskevia kuvaketjuja! Sieltä saa vähän osviittaa, miltä mikäkin väri näyttää!! :)

      Poista
  17. Olisin tilannut uggit alennuksesta, mutta en kerennyt!:( harmittaa! Täytyy alkaa etsimään löytyiskö mistään tähän aikaan vuodesta uggeja mahdollisesti alennuksesta. En oikein usko, mutta ei sitä koskaan tiedä!:) Hei Xenia, tuli mieleen, et voisitko vinkata blogissa jos uggeja on jossain nettikaupassa alessa. Olis tosi kiva. :) Mukavaa iltaa sinne suunnalle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh!! :) Mä voin yrittää katsoa! Ainakin välillä niitä on näkynyt jossain nettikaupoissa alessa!! Pitäisi saada joku alekoodi. ;)

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Vaikuttaa muutaman kymmenen sivun perusteella todella hyvältä!:)

      Poista
    2. Siihen on ilmestynyt jatko-osakin, itsellä vielä lukematta mutta kirjahyllyssä polttelee... :)

      P.S. Oon muuten samanlainen hikoilija! :( Hikoilen (ja punotan!!) jumpassa ihan täysillä ja vielä pitkään sen jälkeen ja just nimenomaan selästä hikoan todella helposti. Ärsyttävää.

      Poista
  19. Heh, ehkä täällä Oulussa on vähän rauhallisempi meno Stokkalla. Tai hulluahan se silti varmaan on. :D Itsellä lähinnä ne Herkun tarjoukset himotti ja sieltähän sitä lähtikin monta kassia!

    VastaaPoista
  20. Noita gainomaxeja sais normihinnalla halvemmalla prismasta! Mua harmittaa, kun nettisivut stockkalla meni tukkoon, ja en saanut niitä uggeja.. .:(

    VastaaPoista