Olette varmaan huomanneet, että mä olen melkoisen innostuvaa ihmistyyppiä. Tulevat matkat ja elämä ylipäänsä saa mut hymyilemään, ja tottahan toki, mun oli oltava luonteeni mittainen nainen tälläkin kertaa. Voi morjesta, näkisitte sen wordin mikä mulla on pakkaamista varten tai sen yksityisen ryhmän, mikä perustettiin Monan kanssa Facebookkiin vaan siksi, että ei unodeta mitään erityisen tärkeää. Mä istuin eilen sohvalla ja kävin tarpeellisia juttuja läpi tähän tyyliin:
Olin myös eilen J:lle hyvä tyttöystävä ja aloin tekemään lihamakaroonilaatikkoa..
Otin reseptin Myllyn parhaan sivuilta, mutta muokkasin sitä vähäsen. Käytin enemmän jauhelihaa kuin ohjeessa, jonka lisäksi heitin munamaidon joukkoon emmental juusto! :)
Kylläpä tällainen perinteinen kotiruoka onkin hyvää!! :)
Sen lisäksi sytyttelin kynttilöitä ja fiilisteltiin syksyä..
"Lentokoneessa haluan olla mukavasti(silmälasit, oloasu, converset, kirja, ipad, niskatyyny). Ensimmäisenä aamuna nousen ylös sängystä, pesen kasvot (kasvojen pesuaineet ja rasva) ja hampaat (hammastahna ja harja). Alan meikkaamaan (piilolinssit ja meikit) ja laitan tukan (suoristusrauta, adapteri, tupeerausharja, lakka). Jos mennäänkin salille ensin (salikamat), pitää sen jälkeen pestä tukka (shampoo, hoitoaine, muotoilutuote). Sitten kaupungille (vaatteita). Jos sataa (sateenvarjo), jos paistaa aurinko (aurinkolasit), mutta entä jos kengät hankaa ja tulee rakkuloita, tai muuten vaan pää, silmät tai maha kipeäksi (burana, rakkolaastarit, hiilitabletit, maitohappobakteerit, silmätipat). Ulkona voi olla tuulista (takki ja huivi), mutta pienillä kengillä pärjää (balleriinat ja avokkaat). Päivän päätteeksi mennään hotellille ja otetaan hetki iisisti (oloasu ja hyvä pokkari) ja tehdään blogihommia (tietokone, laturi, kamera, laturi). Välillä käytän instagrammia (puhelin ja laturi). Illalla mennään istuskelemaan (mekko, clutch). "
Joopajoo, hyvä minä! :D
Olin myös eilen J:lle hyvä tyttöystävä ja aloin tekemään lihamakaroonilaatikkoa..
Otin reseptin Myllyn parhaan sivuilta, mutta muokkasin sitä vähäsen. Käytin enemmän jauhelihaa kuin ohjeessa, jonka lisäksi heitin munamaidon joukkoon emmental juusto! :)
Kylläpä tällainen perinteinen kotiruoka onkin hyvää!! :)
Sen lisäksi sytyttelin kynttilöitä ja fiilisteltiin syksyä..
ja naurin ajatuksesta, että kohta ollaan Monan kanssa lentokoneessa matkalla NYC:iin, I'm so excited!!!! :)
Onko kukaan muu yhtä outo?? :D


Voi ku mua hihityttää. Oot kyllä huippu :D Kiitos illan piristyksestä!
VastaaPoistahaha, ei mitään, mäkin nauran täällä itselleni. :D
PoistaVähän kätevä tuo pakkausteksti! :) Mä kans aina suunnittelen kaikki 1000 lapulle ja tuskin yksikään sitten pitää paikkaansa kun kiireessä unohtaa..
VastaaPoistahahaha, enhän mä muuten muistaisi mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. :D
PoistaTulin niin hyvälle mielelle tästä postauksesta:) Mun matkakuume vaan nousee ja pahasti! Kattelin just matkoja lontooseen ja olin hilkulla varata. Mulla on vissiin mennyt vähän ohi, että koskas tää teidän lähtöpäivä olikaan? :)
VastaaPoistaVoi vitsi, Lontoo pitäisi kyllä nähdä. :) Me lähdetään ylihuomenna aamulla aikaisin. :)
PoistaOooot ihana!♥ Oikeesti, miten joku voi olla noin suloinen ja höpsö:D♥ Oot just munlainen ihminen:D
VastaaPoistaOoon kyllä edelleen niiiiin kateellinen mut samalla iloinen teidän puolesta tosta matkasta!:D Kyllä mäkni vielä joskus, ehkä ens kesänä, jos tiukkaan vähä rahapussin nyörejä;p
Sanon tän jo ynt, ja tuun sanomaa jokaikiseen matkan liittyvään postaukseen, SSUPERRRIHANAAA MATKAAA IHANA XENI<3 JA Monalle tietty myös!
Ps. Ihana uus banneri!
haha, mä oon todella outo, mutta ylpeä siitä. :D Kiitoksia ihana!<33
PoistaEi toi oo outoa! :) Ihan normaalia olla innoissaan ja varautua kaikkeen. Tosin se mikä mun mielestä on outoa on, että mulla aina iskee aivan jäätävä matkastressi, vaikka oon ihan järjettömän innoissani jostain matkasta niin kaikkien järjestelyiden ajatteleminenkin saa mut ahdistumaan. Hullua! On se matkustelu silti sen arvoista. :) Hyvää matkaa!
VastaaPoistaHih, mä en oo stressaaja, mut lentokoneet mua kyl ressaa, en tykkää yhtään lentämisestä.. :( Kiitos ihana!<3
PoistaMä teen ihan hulluna listoja! On listaa kouluhommista, tarvittavista jutuista, asioista, joita himoitsen, to do -listaa, matkatavaroille oma lista... Jep, innostun aivan älyttömästi kaikesta myöskin. :) Ihan tervettä munmielestä, miksi sitä nyt ei saisi kivoista jutuista innostua? :D
VastaaPoistahaha, näkisit mun tietokoneen screenin. On New York postaukset, Dubai postaukset, mitä matkalle mukaan lista, missä käydä lista yms. Voi morjesta vaan. :D Mutta hyvähän se, että innostuu!:)
PoistaApua oot ihanin!<3 Super ihanaa matkaa! :))
VastaaPoistaKiitos!<3
PoistaMeinasinkin sulle tänään viestittää, että joko on kamat pakattuina ;D Mutta hieman hyvä systeemi toi sun pakkauslistan läpikäynti! Itse aina vaan tungen kassiin kaiken, mitä sinne mahtuu :DD
VastaaPoistaKääk, kohta ootte jo NYCissä!! Mun mielestä mahtuisin hyvin vielä tonne sun luikkariin ja mukaan matkalle ;D hehehe
haaha, mäkin yleensä, mutta nyt ei ole menomatkalla tilaa niin paljoa, mutta tulomatkalla on... hahaha. :D Tuu mukaan muru!<3
PoistaMä oon ihan samanlainen :D jo nyt alan fiilistellä/suunnitella/haaveilla tammikuussa tapahtuvaa dubain reissua. (:
VastaaPoistaSe on oikein!:)
PoistaOi toi on niin ihanaa, kun innostuu jostain! Pitäkää oikein kiva reissu, enkä malta odottaa kuulevani mitä kaikkea olette sitten siellä keksineet tehdä!:)
VastaaPoistaKiitoksia suuresti, postauksia on luvassa!!!! :)
PoistaIhan samanlainen innostuja täälläkin :D Hirveet listat ja suunnitelmat vaikka olis kyse vain leffaillasta! Saati sitten jostain matkasta! Mut se on just parasta, odottelu sujuu mukavissa merkeissä :) Ihania kynttilöitä <3
VastaaPoistahaha, suunnittelu on parasta, ja matkojen osalta se toteutuminen on yleensä vielä parempaa. :)
PoistaOon ihaillu tuota teidän keittiön pöytää ja tuoleja jo tosi kauan. Just unelmakalusteet pieneen kämppään. Mistä ootte aikanaan ostanu ne?:)
VastaaPoistaJ on saanut ne isältään aikoinaan, mutta kyseessä on acazia sarja. :)
PoistaTäytyy sanoa, että tulin kyllä eeerittäin hyvälle tuulelle tästä postauksesta. Oot höpsö! :D Mutta kieltämättä olen itse ihan samanlainen, enkä malta ikinä odottaa... :)
VastaaPoistaKyllä, mä juurikin olen. :D Haha, kärsimättömiäkö?? :D
PoistaTäällä heiluttelee innoissaan toinen ihan yhtä outo tyyppi! Omaa lähestyvää Miamin reissua varten on kaikki mietitty kuten pakkauslista, helsinki-vantaa taxfree, ostoslista, must see paikat ja ostoskeskukset.. Tietty aina tulee suunnitelmia muutettua fiiliksen mukaan, mutta tällä kertaa otin missioksi pakata sopivasti matkalaukkuun:D Ja reissuun lähdetään siis joulukuun alussa! Mielenkiinnolla odotan sun postauksia ja vinkkejä NYCistä, itse ajattelin suunnata sinne vuoden päästä:) Tällä kertaa rantaloma yhdistettynä shoppailuun voitti.
VastaaPoistahaha, hei, hyvä kun muistutit! Pitää kirjaa ylös, et ostan meikkivoidetta loppuneen tilalle taxfreestä. :D hih rantaloma ja shoppailuloma samassa on parasta, meilläkin se kuukauden päästä edessä Dubain muodossa. :)
PoistaOlen aika samanlainen innostuja ja hei, mulla tosiaan ikää 37 :D Iän myötä mielestäni entistäkin enemmän innostuva että odotas vaan kun olet mun ikäinen :)
VastaaPoistaMä olen lähdössä viikonlopuksi ja kylpylään ja enhän mä vielä tänään pakannut, enhän :D
Mä mietin aina niin että mitä käytän milloinkin eli asukokonaisuudet ja niihin sopivat korut.
Hyvähän se, että iän lisääntyminen ei ole yhtä kuin tylsistyminen. Odotan siis innolla tulevaa, aina vain enemmän. :D
PoistaVoi ihana oot hassu <3 tosi ikävää, että just kun oon tulossa helsinkiin, niin et ookkaan siellä :( ois ollu ihana nähdä <3
VastaaPoistaNo niin olisi, mutta ensi kerralla sitten! Pidä kivaa täällä!:)<3
PoistaNojoo! :) Oon tulossa messukeskukseen lauantaina kauneus&terveysmessuille, joten sinne sitten :)
PoistaEikä! Mä oon ihan samanlainen! Kauheet listat ja suunnitelmat. Muutenkin, aikataulut: koska pitää mennä ja mihin aikaan. Ihanaa, että en ole ainoa <3 ihanaa ja antoisaa matkaa!
VastaaPoistakuulostaa hyvin tutulta, onneksi en ola ainoa!<3 Kiitos !<3
PoistaMäkin olen aika innostuvaa sorttia, ja suunnittelen itse matkoja Pariisiin ja Lontooseen vaikken ole oikeasti lähdössä minnekkään! Jos joskus kuitenkin lähden, niin tiedänpähän jo hotellit ja lennot valmiiksi, haha. :D
VastaaPoistaTuollainen suunittelu etukäteen on mielestäni tosi hyödyllistä, eipähän unohdu mitään. Ikinä ei voi hössöttää liikaa jos on matkoille lähdössä. :D
haha, just eilen suunnittelin ensi vuoden matkoja. :DDDDDD Mä tulen päivä päivältä enemmän äitini kaltaiseksi, kaikesta pitää hössöttää. :D<3
PoistaMä olen myös lähdössä torstaina ulkomaille, en ole ihan noin täsmällisesti vielä suunnitellut :D
VastaaPoistaHei, me lähdetään huomenna ja heräsin tänään vapaaehtoisesti kuuden jälkeen kun en jännitykseltäni saanut unta. Ihan kuin lapsena. :D<3
PoistaHaha, mietin ihan samanlaisesti kun pakkaan, just läpi käy asioita mitä tulee tekemään määränpäässä :D paras tapa! Mieletöntä NYC matkaa! :) olin siellä itse just helmikuussa kans ja kirjoitin siitä blogiinkin pari päivää sitten! :)
VastaaPoistahttp://lifewithrenata.blogspot.fi
Se on niin helppo tapa, ja kuten Monakin sanoi: " loput voi ostaa paikan päältä". :D Pitääkin kurkata, kiitos!:)
PoistaMe lähdetään kihlattuni kanssa Lontooseen lauantaina! ^^ Hauskaa matkaa! :)
VastaaPoistaVoi, että, ihanaa matkaa teillekin!!:)
PoistaIhanaa kun joku muukin innostuu kovasti...kaikesta. Ihanaa reissua NYCiin, upein kaupunki maailmassa!
VastaaPoistaInnostua pitääkin, kaikesta. Aika synkkää tämä elämä muuten olisi. Ihanaa reissua - NYC on yksi ihanimmista kaupungeista! BTW, teen itsekin noita erinäisiä listoja ennen reissua :)
VastaaPoistaHihii. Voi kuule näkisit mun ja miehen pakkauslistan Tukholmaa varten. Siis yksi kokonainen päivä ja puolikkaat ja tavaraa on tulossa ihan älyttömästi. Mies jo kyseli, että onko noi ihan kaikki pakollisia :D
VastaaPoistaOlipa iiiihanan keveä postaus!! tästä oikein huokui ihanaa fiilistä ja sen seuraksena tännekin asti tuli hyvä mieli :) Just tällaista on kiva lukea :D Ei muuta kuin mielettömän ihanaa matkaa sulle ja Monalle ja pitäkäähän huolta toisistanne!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhana toi sun listaus, täytyy itekin kokeilla seuraavalla reissulla!:D Varmaan helpottaa, kun kirjottelee oikeesti ylös ton "tarinan", ite kun yleensä käyn vaan mielessä läpi, että perillä teen näin ja tarvitsen sitä ja tätä:D
VastaaPoistaJa onpas teillä söpönnäkönen koti!:)
http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/