lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ikean ostoslistaa

Me ollaan ensi viikolla menossa muutamaksi päiväksi meidän mökille Porvoon saaristoon. Siitä onkin jo todella pitkä aika kun olen siellä viimeksi käynyt, joten kiva päästä näkemään iskää ja veljeä vähän pidemmänkin aikaa. Visiitin jälkeen saadaan mamman auto käyttöön muutamaksi viikoksi, joka helpottaa lomamatkailua kummasti.

Kirosin eilen jälleen kerran sitä, että meillä ei ole tarpeeksi säilytystilaa. Niinpä kekkasin, että mehän koukataan Ikean kautta Porvoosta paluu matkalla. Oon kauan puhunut, että hommattaisiin lipasto tuohon meidän sohvan viereen, se kun ei siinä vie varsinaisesti tilaa, mutta antaa mukavasti ylimääräistä säilytystilaa. Tein jo valmiiksi ostoslistan reissua varten ja tällaisia juttuja lähdetään hakemaan..


En ole vielä varma kumpi lipasto olisi kivempi. Pitää nähdä nää varmaan ihan livenä niin selviää sekin. Jotenkin ehkä tuo ylempi, mutta toisaalta tuo alempikin on hauska, ja se sopisi kivasti meidän tummaa puuta oleviin pöytiin. Jotenkin en kuitenkaan halua isoa tummaa lipastoa tähän olohuoneeseen, vaan haluan sen mieluummin ainakin pääosittain valkoisena, joka sopii minkä tahansa sävyiseen puuhun..


Lipaston päälle aion laittaa peilin nojaamaan seinään..


Samaten aion hankkia lampun sen päälle. Tämän tyyppinen lamppu meillä onkin makuuhuoneessa ja tykkään siitä kovasti! :)


Lisäksi aion ostaa uuden päiväpeiton (jos vain jaksan odottaa torstaihin, näin meinaan muutaman kiva alessa Stockalla:D).


Maailman parhaita paistilastoja!


Spottilamppu keittiön kattoon..


Tekokukkasia, sillä yhden oikean kasvin mä olen jo onnistunut melkeinpä tappamaan, vaikka olenkin kastellut sitä säännöllisesti. Mullan pinnalla on hometta, en sitten tiedä miten siinä niin on käynyt, tietääkö joku muu mistä hoitovirheestä se johtuu?



Lisäksi ainoa juttu, jonka J muisti oli nämä:



Ikean lihapullat AKA e-pullat (nimitys siis E lisäaineiden mukaan), ovat todella hyvän makuisia! Jos ette ole maistaneet, niin menkää testaamaan niitä kun asioitte Ikeassa! :)

Sellainen on ostoslista, kummasta lipastosta te tykkäätte enemmän?

Eilisen asua ja kuvia

Meillä oli eilen tyttöjen ilta kera hyvän ruuan, höpöttelyn ja tanssimisen. Sitä ennen kävin kaupungilla, ja päälle iskin seuraavanlaisen asun..


otin ensimmäisen kuvan ja vaihdoin laukun. :)

toppi: Mango
farkut: Gina Tricot
takki: Womena
kengät ja laukku: Miu Miu


illalla pistin päälle uuden mekon..


käytiin hakemassa susheja. Mun pitäisi kyllä opetella tekemään niitä itse. Vinkkejä?


Kaiken kaikkiaan oli todella onnistunut ilta, ja tänään nukuttiinkin melkein kahteentoista asti. :D J:llä alkoi eilen loma, joten nyt pitää alkaa suunnittelemaan lomatekemistä, ainakin mökkeilyä olisi tiedossa! :)

Mitäs teillä on viikonloppusuunnitelmana?

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Vinkki

Oli pakko tilata yksi näistä väreistä kotiin kokeiluun. Arvaatteko mikä..?


Nelly Trendin joustavaa materiaalia olevat farkut, joita löytyy korallisina, vaaleankeltaisena ja mintunvihreänä.

Mä olen etsinyt Suomesta turhaan hyviä värillisiä pillejä. Zara, Gina ja H&M koluttu läpi, mutta yhdetkään ei ole istuneet yhtä hyvin kuin ne Bebestä ostamani. Siispä nyt peukut pystyyn ja toivotaan, että nää olisi hyvät. Mikä on teidän lemppariväri?



sisältää mainoslinkin.

Thomas Sabo

Mä olen ihaillut erästä sormusta pidemmän aikaa aina Thomas Sabon pisteen ohi kulkiessani ja tänään nappasin sen mukaan. Kyseessä on siis sterling hopeinen sormus, jolla on kahden vuoden takuu (katsokaa nyt, heti aloin kyselemään takuiden perään) ja se on upea! :)





Tykkään, tykkään, tykkään! Hah, sain vihdoin ostettua myös kynsilakanpoistoainetta, että saan nää viikon vanhat lakat vaihdettua. :)

Toinen pieni ostos oli, ylläripylläri, huulipuna..Halusin jonkun tosi basicin, joka passaa silloin kun ei halua mitään kovinkaan värikästä, mutta joka tuo kuitenkin huulia vähän esiin. Tää on vähän kuin kesänude. ;)



Sävy on Cremesheen Fanfare, todella nätti! :)

Tänään illalla meillä on ystäväni kanssa Kreikkalainen ilta eli maistetaan "talon viiniä", muistellaan Kreikkaa ja katsotaan kuvia. Tämä on ainakin yksi pysyvä muisto.. :D


No, arvet kertoo eletystä elämästä, eikös se niin mene. Toi on sopivasti leuan alla eli ei kauheasti näy, enkä mä ihan suoraan sanottuna edes välitä. Enemmän mua ärsyttää toi hammas, joka aina välillä ärtyy, varsinkin jos pureskelee karkkia sillä puolella suuta. Ensi viikolla mä alan laittamaan tohon jotain arven estoainetta, jota sain tikin poiston yhteydessä. Nuorilla kuulemma kasvaa arpikudos helpommin ja sitä voi yrittää kotikonstein vähentää. :) Saa muuten antaa vinkkejä jos teillä on jotain tietoa tällaisista. Mä sain vain näytepakkauksen ja pitäisi varmaan käydä ostamassa apoteekista jotain sopivaa voidetta. Ainakin se on selvä, että auringossa oleskellessa toi on pakko suojata, se on selvä.

Mitäs te meinasitte muuten viikonloppuna, onko hurjia suunnitelmia? :)

Kivaa aurinkoisen perjantain jatkoa!

Huomenta

Mä heräsin tänään jo todella aikaisin (mun omaan rytmiin verrattuna) ja päätin, että voisin käydä kurkkaamassa Zaran alet nyt aamusta, kun siellä ei vielä (toivottavasti) ole ryysistä. Tällaisella asulla mennään..


Laitoin paksumman rajauksen yläluomelle. Katse terävöityy kyllä ihmeen paljon tuollaisesta pienestäkin muutoksesta. :) Haha, katsokaa muuten, miten eri väriseltä silmät näyttää eri valossa otetuissa kuvissa. :)



paita: Hilfiger (Miami)
shortsit: H&M
laukku ja kengät: Miu Miu
kello: Michael Kors
rannekoru: Nomination

Nyt aleihin ja sitten tyttöjen kanssa lounaalle, kivaa!

Loppuun vielä fiiliskuva eiliseltä illalta.



Aurinkoista perjantaita teille kaikille! :)

torstai 28. kesäkuuta 2012

Eilisen asua ja tätä päivää

Unohdin eilen laittaa näytille asuni, jossa väripilkkuna tuo Zaran limenvihreä jakku.



shortsit ja toppi: H&M
jakku: Zara
laukku: Mulberry
kengät: Chanel
kello: Michael Kors

Mulla on sen verran jumissa lihakset, että päädyin salin sijasta tänään pitkälle lenkille. Sen jälkeen himoitsin lihaa ja halloumjuustoa, ja sen lisänä pikkutomaatteja, jotka on pirun kalliita, mutta joita ostan aina silloin tällöin. :)


Jälkkäriksi itse tehty latte, todella herkullista!


Aloin äsken keskustelemaan J:n kanssa vartalotyypeistä, ja siitä, miten eri ihmisille kertyy esimerkiksi lihas eri tavalla. Tein tämän testin ja oli hauska huomata kuinka oikeaan se osuikaan. Kyseessä ei siis ole niinkään perinteinen naisten vartalonmuotoihin perustuva jaottelu, vaan hieman enemmän lihasfysiikkaan yms juttuihin perustuva testi.

Tosin, jäin lueskelemaan myös vartalon malleja, ja niille sopivaa pukeutumista, ja ajattelin, että vartalotyypit, ja niihin sopiva pukeutuminen, voisikin olla hauska postausidea. Totesin, että juuri ne jutut, joita mun vartalotyypille ei suositella, näyttävätkin todella hassuilta ja kummallisilta mun päällä. Kyllä te varmaan itsekin olette huomanneet, että joissakin vaatteissa kroppa tuntuu tulevan paremmalla tavalla esiin kuin toisissa.

Tällainen "pue oman kroppasi mukaan" - ajattelu on mun mielestäni todella virkistävää sen "kaikkien pitää olla samankokoisia" - ajattelun sijaan. Parhaimmillaan pukeutumisen tulisi olla omien hyvien piirteiden korostamista, aivan samalla tavalla kuin itsensä ehostaminen esimerkiksi meikillä. Vaatekauppaan mennessä tulisi siis pikemminkin etsiä sellaisia vaatteita, joissa olo tuntuu hyvältä, kuin sellaisia, jotka ovat juuri nyt muodissa.

Minä olen monesti yrittänyt väkisin käyttää jotain tietyn kauden muotijuttua ja kokenut itseni "jotenkin vääränlaiseksi", jos vaate ei olekaan istunut päälleni. Todellisuus on kuitenkin se, että meillä jokaisella on omat "ei niin imartelevat" tyylit, vaikka kroppa olisi kuinka upea hyvänsä.

Sanokaas te mielipiteitä tähän, ja hei, käykää ihmeessä tekemässä toi testi, aika mielenkiintoista oli lukea tulos! :)

Peplum mekko

Sain sen Nellyltä tilatun mekon muutama päivä sitten ja kuvailin sen päällä, jotta näette miltä se oikean ihmisen päällä näyttää. Mä ymmärrän sen periaatteessa, että mallien pitää olla hoikkia, mutta liialliseen laihuuteen pakottaminen on aika järkyttävää. Monestihan kuulemma jo valmiiksi todella hoikille (ja painoindeksin mukaan alipainoisille) malleille sanotaan, että heidän tulisi vielä laihduttaa. Aika järkyttävää mun mielestäni. Varsinkin kun naiselle sillä voi olla hyvinkin kauaskantoiset seuraamukset esimerkiksi siinä vaiheessa kun lasten hankinta tulee ajankohtaiseksi. Tämä tuli vain mieleen kun katselin uutuustuotteita, ja erään housuja esittelevän mallin jalat olivat niin laihat että!

Sellaisen pienen saarnan jälkeen nyt sitä uutta mekkoa..


Peplum helma on maailman kätevin keksintö. Vaikka tämäkin mekko on (paksua) trikoota, ei ole mitään pelkoa läpinäkymisestä, sillä helma peittää juuri sopivasta kohtaa. Mun mielestä tää on aika kiva pikkumusta esimerkiksi illanviettoihin, mitäs te tykkäätte? Mekosta on vielä tätä mun kokoa jäljellä, sen löydätte täältä.

Tsekkailin, josko löytyisi muita Peplum helmaisia mekkoja, ja Nellyltä löysin tämän:


Tuo tummansininen on mun mielestä kaunis väri, joka sopii sekä kesään, että syksyyn. Mekko löytyy täältä.

psst, muistakaa Nellyn alet ja käsilaukun suunnittelukilpailu, jossa on aika huimat palkinnot!

Sen lisäksi tsekkasin Asoksen valikoimaa, ja sieltähän löytyy vaikka millä mitalla..


 Lipsyn korallinen peplum mekko olisi upea juhlaan! :)


Kamelinruskea peplum mekko on sen verran klassinen, että toimisi ihan toimistollakin! :)


turkoosi peplum mekko paljeteilla on upea! Tää mekko olisi täydellinen päivänsankarille!


Sininen, klassisen mallinen peplummekko toimii tilanteessa kuin tilanteessa.



Peplum mekko avoimella selällä. Näitä oli todella moneassa värissä, ja mä haluaisin sen valkoisen version! :)


Nude mekko peplum helmalla on ihanan hempeä. Kaunis rusketusta vasten! :)


Klassinen pikkumusta peplum helmalla on tarpeeksi pitkä pisimmillekin naisille! :)


Raikas, valkoinen mekko peplumilla sopii kesään kuin nenä päähän. Nyt vielä odotetaan sitä kesää! :D

Kannattaa tsekkaa myös Asoksen alet, hyvillä prosenteilla näytti siellä olevan vaatteita! :) Mä taidan tilata ton punaisen mekon, mutta valkoisena versiona. :) Mikä on teidän lemppari?

Kivaa päivänjatkoa! :)


sisältää mainoslinkkejä.

Eilisen löytöjä

Tein muutaman todella hyvän alelöydön eilen, ja kuvailin niitä samantien päälläni. :)

Tiger of Swedenin trenssi (Stockalta)


Mä olen trenssi-ihmisiä henkeen ja vereen. Mun mielestä ne vain imartelee vartaloa ja samalla ovat varsinkin Suomen olosuhteisiin sopivan mallisia. Löysin eilen tämän khakinvihreän version, joka sormituntumalla oli todella laadukkaan oloinen, ja sovitin sitä päälle. Tykästyin saman tien sen verran, että hinnan nähtyäni, kiikutin tämän kassalle. Nyt kun löydän vielä hiekan värisen perusversion, niin mun trenssikokoelmani on toivottavasti vuosiksi täydellinen (katsokaa mikä pessimisti musta on kuoriutunut yhden huonon kokemuksen jälkeen:D).

Valkoinen farkkutakki (Womena)


Takki ei sovi asuun, mutta kuvailin sainpahan kuvattua sen nopeasti. Hiuksista huomaa muuten hyvin sen, että jäätiin kaatosateen alle. Istuttiin Espalla syömässä mansikoita, ja yhtäkkiä auringosta huolimatta alkoi sataa aivan kaatamalla. Mentiin Kämp-Galleriaan pitelemään sadetta ja käväistiin Womenassa. Bongasin -50% kyltin ja kävin tsekkaamassa rekin. Tämä takki löytyi sieltä ja olihan sitä pakko kokeilla. Materiaali on mukavaa, tän voi pestä itse (mikä on aina bonusta!!), ja malli istuu nätisti, vaikka hieman löysempi onkin. Tämän haluan yhdistää joko vaaleisiin farkkuihin/shortseihin, tai sitten värikkäisiin pöksyihin/shortseihin! :)

Jos joku ihastui tuohon Tigerin trenssiin, niin niitä jäi vielä Stockalle. Mä olen tähän mennessä todennut kaikkien Tigerin tuotteitteni olleen todella laadukkaita, ja niissä pitäisi olla hinta-laatu-suhde kohdallaan. En malta odottaa (tai no, kyllä mä syksyä maltan odottaa), että voin pukea tämän mustien housujen ja nilkkureiden kanssa, ja yhdistää esim Miu Miun laukun siihen asuun. :)

Mitäs te tykkäätte mun löydöistä? :)


Kivaa torstaita kaikille! :)